Mandatumin yrityskulttuuri, arvot ja työskentelytapa on kuvattu Mandatum Way -oppaassa. Oppaassa kerrotaan myös, miten Mandatumissa otetaan henkilöstö huomioon. Mandatum jakaa oppaan kaikille uusille työntekijöille perehdytyksen yhteydessä.
Mandatumin henkilöstöhallintoa johtaa henkilöstöjohtaja, jonka tiimiin kuuluu asiantuntijoita rekrytoinnin ja työnantajakuvan, perehdytyksen ja henkilöstöhallinnon, palkitsemisen, osaamisen kehittämisen sekä terveyden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin osa-alueilta. Mandatumilla on lisäksi HR Partnereita, jotka tukevat koko organisaatiota henkilöstöasioissa.
Henkilöstökäytäntöjen systemaattinen kehittäminen ja henkilöstötyytyväisyyden mittaaminen auttavat Mandatumia menestymään. Kun työntekijät sopeutuvat yhtiöön hyvin, he osallistuvat enemmän, luovat parempia suhteita kollegoihin ja pysyvät yhtiön palveluksessa pidempään. Mandatum tekee pitkäjänteistä työtä henkilöstötyytyväisyyden kehittämiseksi. Työntekijät saavat äänensä kuuluviin virallisten kanavien kuten henkilöstökyselyjen kautta, mutta ennen kaikkea heitä kuunnellaan työpaikan arjessa.
Mandatumin tavoitteena on pitää työntekijöiden kokonaisvaihtuvuus terveellä tasolla.