Pitkälle, syvälle, ennätyksiin

Joskus uppeluksiin voi ajautua puolivahingossa. Topi Lintukankaan tarina ei ole se tavallisin.

Lintukangas työskenteli 2000-luvun alussa Suunnolla, jossa työnantaja tarjosi mahdollisuuden tutustua laitesukellukseen. Se ei ollut rakkautta ensi silmäyksellä, vaan happipullojen eli ”isojen tynnyrien” kanssa pelaaminen tuntui Lintukankaasta vaivalloiselta. Sen sijaan hän hankki maskin ja pitkät räpylät.

Ammattitriatlonistinakin toiminut Lintukangas hyppäsi altaaseen ja testasi uusia ostoksiaan. Tuntui hienolta sukeltaa vain oman kehonsa ehdoilla, ilman vekottimien tukea. Sadan metrin sukellus sujui kepeästi. Lintukangas selvitti, paljonko Suomen ennätys oli. Vain 250 metriä! Ei kulunut kauaa, kun hän peittosi ennätyksen.

Pituuden jälkeen Lintukangas alkoi selvittää, mistä syvyyssukelluksessa oli kyse. Asiat etenivät taas vauhdilla. Pian hänet oli pestattu mukaan lajin MM-tiimiin.

Syvyyssukellus oli vuosituhannen alun Suomessa vielä lapsenkengissä, joten Lintukangas alkoi lähetellä sähköposteja lajin kansainvälisille huipuille. He kutsuivat miehen mukaan harjoittelemaan Etelä-Euroopan eksoottisimpiin kohteisiin. Seuraavina vuosina Lintukangas alkoi tehtailla maailmanennätyksiä pitkin maailmaa.

Topi Lintukangas muistaa vieläkin elävästi, miten MM-sukellusyrityksiin valmistauduttiin. Hengityksen valmistelu alkoi jo puoli tuntia ennen suoritusta. Puoli minuuttia happea sisään, puoli minuuttia ulos. Superverkkaisen rytmin avulla syke hivutettiin mahdollisimman alas. Mieleen tavoiteltiin täyttä tyyneyttä.

Se ei ollut helppoa, kun valvojat poukkoilivat säännöllisin väliajoin ilmoittamassa kiihtyneesti huutaen, koska ennätyskoitos alkaisi.

”Ten minutes! Five minutes!”

Kokoan itseni hengittämällä

Topi Lintukangas oppi sulkemaan hoputtajan äänen pois mielestään ja pysyttelemään rauhallisena. Siitä niksistä hän on yhä kiitollinen. Mies kertoo, että sukelluksessa opituista hengitys- ja rentoutumistekniikoista on hyötyä myös hektisessä työelämässä.

”Minulla on tiettyjä rituaaleja ennen tärkeitä palavereja. Pystyn kokoamaan itseni hengittämällä. Pulssi laskee, lataudun täysin ja olen valmis kohtaamaan mitä tahansa.”

Sukeltaminen on Lintukankaan mukaan muutenkin oivallista vastapainoa modernin työelämän vaatimalle moniajolle ja suoranaiselle hosumiselle – siis sitä kuuluisaa hetkessä elämistä.

”Sukellus on multitaskingin vastakohta. Se vaatii sataprosenttista keskittymistä. Sukeltaessa mielestä yksinkertaisesti katoaa kaikki muu. Meditaatio on ehkä kliseinen sana, mutta sukellus on hyvin lähellä sitä.”

Kun Topi Lintukangas sai tarpeekseen ennätysrumbasta, hänen sukellusharrastuksensa rauhoittui. Hänen ei enää tarvinnut kyntää lähijärviä kaverin ja käsikaikuluotaimen kanssa etsimässä tarpeeksi syviä harjoittelukohteita.

Nyt Lintukangas roikkuu toisinaan kölistä sukeltamassa perheen kesäisillä purjehdusreissuilla ja odottaa, että lapset tulisivat snorklailuikään. Sukeltamisen taika ei unohdu, vaikka harrastus olisi välillä paussilla.

”Sukellus on äärimmäisen kaunis laji”, Lintukangas kuvailee.

”Liikkuminen on keveää, rajatonta ja kolmiulotteista. Se on oma kupla, jossa itsensä voi löytää ja ylittää ihan uusilla tavoilla. Hetken ajan sukeltaja elää samoilla pelisäännöillä kuin kalat.”

Lue koko artikkeli: Minne äänet katosivat