Juhani Lehtonen: Passi, viisumi ja tullipaperit, kiitos

Adam Smith, David Ricardo, Heckscher-Ohlin… Taloustieteen tutkimus useilta eri aikakausilta tarjoaa kohtalaisen selkeän näkemyksen, jonka mukaan vapaakaupalle on hyvät perusteet. Tullit häiritsevät taloudellisesti optimaaliseen lopputulokseen pääsyä. Sitä ei kuitenkaan heti uskoisi, kun katsoo maailmanpolitiikan nykytilaa.

Mikä on johtanut siihen, että äänestäjäkunta tukee poliitikkoja kaivamaan työkalupakkinsa pohjalta jo kertaalleen melkein unohtuneet työkalut: kontrollin, markkinoiden hinnanmuodostusmekanismin häirinnän, interventiot ja tullit?

Kenties selitystä voi hakea maailmanpolitiikan suurista linjoista ja talouden megatrendeistä.

Aasian taloudet ovat kasvattaneet painoarvoaan. Sen seurauksena lännessä etsitään uutta tasapainoa, näköjään keinolla millä hyvänsä.

Kiinan massiivinen teollistuminen ja kaupungistuminen ovat kasvattaneet Yhdysvaltojen ja Kiinan välisen kaupan epätasapainoa 2000-luvulla. Kiinassa tuotetut tavarat ovat kerryttäneet kaupan ylijäämiä ja saadut dollarit on puskettu takaisin Yhdysvaltain valtionlainamarkkinoille. Kiinasta on siten tuli merkittävä dollarimääräisten valtionlainojen omistaja, eli toisin sanoen velkoja. Rapakon takana ovat alkaneet kulmakarvat kohota.

Kiina kasvaa, edelleen

Kiina on tällä hetkellä bruttokansantuotteella mitattuna maailman toiseksi suurin talous, ja maan talous kasvaa edelleen kovaa. Nykyisten kasvu-urien perusteella maa ohittaa Yhdysvallat maailman suurimpana taloutena vuonna 2028 – siis kymmenen vuoden päästä. Kiina on kasvanut yksinkertaisesti niin suureksi, että Yhdysvaltojen on otettava se huomioon kaikissa linjauksissaan.

Tässä valossa on ymmärrettävää, että Yhdysvallat vaatii Kiinaa noudattamaan avoimen talouden sääntöjä, avaamaan markkinoitaan yhdysvaltalaisyhtiöille sekä vapauttamaan pääoma- ja hyödykemarkkinat.

Kiina taas vetoaa siihen, että mitattuna bruttokansantuote/kansalainen-mittarilla se on vasta noin 50. vaurain valtio. Kiinan mielestä markkinoiden avaamisella ei ole kiire. Hiljaa hyvä tulee.

Tämä vastakkainasettelu on johtanut kauppasodan ensi laukauksiin – jos ei kauppaa avata, niin rankaistaan sitten.

Yksittäiset tullipäätökset voivat jakaa yksittäisiä teollisuusyhtiöitä tai jopa Yhdysvaltain osavaltioita voittajiin ja häviäjiin. Isossa kuvassa kaikki kuitenkin häviävät, jos maailmankauppa häiriintyy. Maailman bruttokansantuote kasvanee tänä vuonna noin 3,7 prosenttia vuoden takaisesta, ja kasvusta leijonanosa tulee Aasian maista. Ei ole kenenkään etu, jos Aasian taloudet kyykkäävät tullien takia.

Dominoefekti tuotantoketjuissa?

Väli- ja lopputuotteiden tullit häiritsevät komponenttivalmistajien ja monimutkaisten tuotantoketjujen toimintaa. Tämän seurauksena tullit ja niillä nokittelu vaikuttavat dominoefektin tavoin lopputuotteiden hintoihin eli viime kädessä kuluttajan kukkaroon.

Kiinan vienti Yhdysvaltoihin muodostaa noin 20 prosenttia maan kokonaisviennistä, joten Yhdysvallat edustaa Kiinalle suurta markkinaa. Maiden välinen kauppatase on tällä hetkellä Kiinalle noin 28 miljardia dollaria ylijäämäinen. Amerikkalaisten jo asettamien tullien vaikutus on toistaiseksi kuittaantunut Kiinan valuutan, juanin heikentymisellä. Kauppasota on täydessä käynnissä, sekä tulleissa että valuuttamarkkinoilla.

Valuuttamarkkinat muokkaavatkin voimakkaasti kilpailukenttää.

Maailman suurimmat talousmaat ovat G20-kokouksissa peräänkuuluttaneet markkinamekanismien aktiivista roolia valuuttamarkkinoilla. Yksikään maa ei halua, että kauppakumppanit peukaloivat valuuttakurssejaan kilpailukykyisemmiksi. Kysymys kuuluukin: jos jonkin talousalueen valuutta heikkenee maailmantalouden kehityksen seurauksena, onko muilla talouksilla oikeus ryhtyä vastaiskuun asettamalla tuontitulleja?

Maailmankaupan tähänastisen järjestyksen ja sääntöjen mukaan ei.

Kirjoitettuja ja kirjoittamattomia sääntöjä rukataan kuitenkin parhaillaan pikavauhtia uusiksi. Donald Trump hakee kahdenvälisiä diilejä, ja tässä ympäristössä kaikki sopimukset ovat uudelleen neuvoteltavissa.

Kauppa- ja valuuttasodan sijaan maailmankaupan uuden tilanteen voi nähdä myös Kiinan ja Yhdysvaltojen välisenä ideologisena konfliktina.

Autoritaarisen Kiinan strateginen linja näyttää olevan eri mittakaavassa kuin länsimailla. Kun länsimaissa painitaan verrattain lyhyiden vaalisyklien ja lyhyen aikavälin kannustimien kanssa, Kiina hakee asemaansa ennemmin vuosikymmenien tähtäimellä.

Yhdysvallat tuntuu keskittyvän yhä enemmän kotimaan asioihin ja yksittäisiin diileihin kauppakumppaneiden kanssa hajottamalla yhteenliittymiä. Samaan aikaan kiinalaiset ovat täyttämässä nopeasti Yhdysvaltain jättämää tyhjiötä.

Silkkitie sitoo kumppanit

Tuorein esimerkki on niin kutsuttu Belt & Road Initiative, eräänlainen Silkkitie 2.0. Kiina haluaa sitoa nykyiset ja tulevat kauppakumppaninsa lähelle itseään muun muassa rautateiden, satamien, energiainfrastruktuurin ja muiden suuren kokoluokan rakennushankkeiden kautta. Tavoitteena on yhdistää yli 70 maata infraverkoston avulla. Hankkeen alueella asuu noin 65 prosenttia maailman väestöstä, ja alue vastaa noin 40 prosenttia maailman bruttokansantuotteesta.

Samalla uuden silkkitien rakentaminen kiihdyttää vääjäämättä monen pienen ja taloudeltaan hauraan valtion päätymistä Kiinan vaikutuspiiriin. Jykevillä kiinalaislainoilla rakennetaan infraa varsinkin pieniin Aasian maihin. Lainan takaisinmaksun häiriintyessä Kiina on kelpuuttanut maksuksi muun muassa satamia ja luonnonvaraesiintymiä – useimmiten edullisilla ehdoilla ja pitkillä toimitussopimuksilla.

Siinä, missä yhdysvaltalaiset ja eurooppalaiset entisaikoina hyödynsivät mertentakaisia mahdollisuuksia, kiinalaiset tekevät nyt samaa velkaisten valtio-omisteisten yhtiöiden avulla.

Pakistanin tilanne kuvaa intressien ristiriitaa. Pakistan joutunee ottamaan lähikuukausina seuraavan Kansainvälisen valuuttarahaston eli IMF:n tukipaketin. Yhdysvallat vaatii, ettei IMF:n pakettia saa käyttää velkojen maksuun kiinalaisille.

Protektionismi häiritsee suoraan kaupankäyntiä kansainvälisillä markkinoilla, mutta yleensä siihen liittyy myös muita poliittisia ulottuvuuksia. Vuosikymmenien kansainvälisen kaupan integroitumisen purkautuminen tuottaa pahimmillaan merkittävää tehottomuutta yrityksiin, talouksiin ja lopulta yhteiskuntiin.

David Ricardo ja muut taloustieteen pioneerit puistelevat päätään pilven reunalla.

Sijoittajat ovat tähän asti päässeet kehittyvien markkinoiden kasvuun kohtuullisen hyvin mukaan länsiyhtiöiden kautta, niiltä osin kuin kauppapolitiikka on antanut länsitoimijoille tilaa toimia kehittyvillä markkinoilla. Tämä voi muuttua tulevaisuudessa. Rahavirrat ovat alkuvuoden aikana kääntyneet kehittyviltä markkinoilta länteen.

Lopulta taloudellinen kasvu luo vaurautta kansakuntaan. On vaikea nähdä, miten protektionismi ja kovat tullit edistäisivät taloudellista kasvua ja vaurautta pitkällä aikavälillä.

Juhani Lehtonen