Randi Zuckerberg: Yrittäjyys on päivittäistä vuoristorataa
Randi Zuckerberg toimi Facebookin markkinointijohtajana vuosina 2004–2011. Sen jälkeen hän on muun muassa perustanut Zuckerberg Media -yhtiön sekä kirjoittanut useita kirjoja.
Kumpi on tärkeämpi, bisnesidea vai tiimi, Randi Zuckerberg?
En tiedä varmaan yhtään startupia, jossa liikeidea olisi täysin alkuperäisessä muodossaan vielä viisi vuotta perustamisen jälkeen. Koska maailma ja markkinatilanteet muuttuvat niin nopeasti, pitää myös ideoiden muovautua niiden mukana. Tällaisessa jatkuvan muutoksen tilassa onkin tärkeää löytää oikeat ihmiset oikeille paikoille.
Vaikka teknologiapiireissä korostetaan usein yksittäistä perustajaa, on koko ydintiimi tärkeä. Tekninen toteutus on vasta yksi askel ennen kuin idea on oikeasti kaupallistettavissa.
Mitä yhdistää menestyviä yrittäjiä?
Yrittäjyys on kuin vuoristorataa. Yrittäjänä tunteet ja tilanteet vaihtelevat jatkuvasti, ja joskus päivän aikanakin tunteet voivat vaihdella maailmanvalloittajasta ihan pohjalle ja sieltä taas takaisin huipulle. Tuon jatkuvan epävarmuuden ja myllerryksen kestäminen ei ole helppoa. Menestyvät yrittäjät pystyvät useimmiten käsittelemään tuota tunteiden ja kokemusten vuoristorataa muita paremmin.
Olit yksi Facebookin ensimmäisiä työntekijöitä. Seuraat media-alaa ja teknologiaa tarkasti. Mitä seuraat juuri nyt?
Olen hyvin kiinnostunut nyt kid-techistä eli lasten ja lapsiperheiden elämää helpottavista ratkaisuista.
Toinen keskeinen trendi on media-alalta: ihmiset ovat kiinnostuneet jälleen pitkistä formaateista. On tuntunut pitkään siltä, että ihmisten huomiokyky heikkenee jatkuvasti ja media muuttuu yhä nopeatempoisemmaksi. Viime vuosina on kuitenkin tullut lukuisia esimerkkejä siitä, että pitkille jutuille on kysyntää, oli kyse sitten podcasteista, syvällistä reportaaseista tai mistä tahansa. Broadwaylla menee jopa seitsemäntuntisia esityksiä. Broadway on toki ääriesimerkki, mutta siinä on kyse silti samasta ilmiöstä: ihmiset haluavat haastaa ja kehittää itseään.
Miten tärkeänä pidät luovuutta työelämässä?
Se on ensiarvioisen tärkeää. Monissa työpaikoissa ei palkita riskinotosta, mikä voi johtaa tietynlaiseen pelon kulttuuriin. Kun vedin Facebookilla markkinointitiimiä vaihdoin, jopa tiimin nimeksi Luova markkinointi (Creative Marketing). Se avasi lukkoja ja antoi ihmisille luvan ehdottaa hullujakin ideoita.