Fearless Finns: Alppihiihtäjän maraton

Hellurei!

Uuden kauden kynnyksellä voin kertoa, että olemme ihan samalla tapaa jännän äärellä kuin kaikkina edellisinäkin vuosina. Mahtava huomata, että kun kisakausi lähestyy, kummasti aina välillä olo muuttuu levottomammaksi, harjoituksissa fokus on vielä astetta syvempi ja koko tiimin toiminta terävöityy.

Niin, siitä tiimistä. Itse sain vuosi takaperin mahdollisuuden liittyä osaksi Ruotsin maajoukkuetta. ”Koeaika” oli onnistunut molempien osapuolten mielestä, ja minun matka heidän kanssaan sai jatkoa. Hyvä niin. Tiimissä kuitenkin tehtiin pieniä viilauksia tai pikemminkin vahvistuksia, kun olympiakauden kynnyksellä saatiin kaksi uutta valmentajaa ja uusi huoltomies.

Oma laskukauden aloitus osui elokuun alkuun. Kun joka puolella saatiin nauttia vielä helteistä, niin meidän oli aika suunnata Sveitsin jäätiköille aloittamaan lajiharjoittelu. Tätä hupia ei valitettavasti kestänyt hirveän pitkään, kun kaikki pysähtyi tietyllä tapaa. Kärsin pienen loukkaantumisen, joka piti minut sivussa toiminnasta reilut kuusi viikkoa.

Äkkiseltään saattaa kuulostaa siltä, että se kuusi viikkoa levättiin laakereilla ja syljeskeltiin kattoon. Eihän se sitä ollut, vaan nopeasti saatiin yhdessä lääkärin, fysion ja fysiikkavalmentajan kanssa kuviot kuntoon ja kuntoutuminen alulle. Varsinkin ensimmäisten päivien ja viikkojen aikana tuntui, että homma eteni kovaa vauhtia kun koko ajan sai tehdä enemmän ja enemmän. Lopulta kun kuusi viikkoa rupesi lähentelemään loppuaan, oma tuntuma ja muiden ammattilaisten viesti oli hyvinkin selkeä: Äijä mäkeen!

Ei muuta kuin kamat kassiin ja nokka kohti tuttua ja kuvankaunista Sveitsiä. Zermatt tarjosi jälleen oivan paikan aloittaa laskeminen, ja hyvältähän se tuntui. Jopa yllättävän hyvältä. Lonkka, jossa vamma oli, vastasi heti huutoon ja toimi kuin rasvattu. Myös tekninen suorittaminen asettui uomiinsa melko hyvin. Tässä kohtaa pitää muistaa, että haaste ei ollut vielä kovinkaan suuri, kun lumi oli helppo ja rinteet loivat. Mutta siitä oli hyvä aloittaa.

Uuden tiimin kanssa asetettiin rima heti vaadittavaan korkeuteen ja pidettiin se siellä. Eli ei ”ohipäiviä”, ja pidettiin tekninen tekeminen hyvällä tasolla, koko ajan. Ei tekosyitä.

Rörelse on sana ruotsin kielestä, jota minä ja valmennus olemme painottaneet tosi paljon harjoittelussa päivittäin. Eli liike jatkuu koko ajan oikeanlaisena läpi laskun. Suomen kieleen sana taittuu tosiaan liikkeenä, tai joku voisi puhua aktiivisuudesta.

Valehtelisin, jos väittäisin odottavani kilpailukauden alkua vesi kielellä. Fakta on kuitenkin se, että oma kausi alkoi vasta hiljattain ja laskupäiviä ei ole alla kovinkaan montaa. Mutta silti usko ja luotto ovat kovat, että olen valmis heti kun kilpailut alkavat. Jokainen päivä on käytettävä järkevästi hyväksi. Levon ja tekojen suhde on oltava hyvä, ja käyrä sopivan nousujohteinen koko ajan. Tätä kirjoittaessa on hyvin aikaa asettaa tähtäintä oikeaan suuntaan.

Ja lopuksi vielä pitää muistaa, että alppikausi on kuin maratonjuoksu. Ei sitä ratkota alkukiihdytyksessä. Kauden kirkkain ja suurin tavoite siintää helmikuun olympialaisissa ja sitä kohti tässä mennään, päivä kerrallaan.

Vamos,

Samu