Fearless Finns: Onnistumisia nuorten MM-kisoissa

Mandatum Lifen kumppani, alppihiihdon naisten maajoukkue, kirjoittaa kauden aikana viikottaista Fearless Finns -blogia Mandatum Lifen verkkosivuilla. Joukkueeseen kuuluu kaudella 2020-2021 Riikka Honkanen, Erika Pykäläinen, Rosa Pohjolainen sekä tällä hetkellä kuntoutusprosessia läpikäyvä Nella Korpio. Blogissaan urheilijat kertovat kilpailuista, harjoituksista sekä siitä, millaisia muutoksia poikkeuksellinen vuosi on tuonut uralle. Kaiken taustalla on alppimaajoukkueen periksiantamattomuus, kyky uusiutua, ja polttava halu pitää kiinni tavoitteista.

Hei,

Olen Charlotte Henriksson ja kerron tämän viikon blogissa kokemuksistani nuorten maailmanmestaruuskisoissa. Olen syntynyt vuonna 2003 ja olen GrIFK Alpinen kasvatti. 

Viikko on kulunut Bulgarian Banskossa Nuorten MM-kisoissa. Voin sanoa, että fiilis oli lähtöpäivästä asti aivan mahtava. Minusta tuntuu, että olen hymyillyt ja nauranut koko viimeisen viikon lukuun ottamatta ehkä tuntia viimeisenä kisapäivänä pujottelun ulosajon jälkeen.

Hyvä fiilis alkoi jo kotona, kun tulin Ruotsin kisakiertueelta Suomutunturin kautta kotiin ja kotona odottivat maajoukkueen edustusvaatteet. Lensin perjantaina 5.3. yksin Zürichiin, jossa Erika sekä valmentajat Nicolas Burtin ja Jukka Rajala odottivat minua. Zürichistä lensimme yhdessä muiden kilpailijoiden kanssa charter-koneella Bulgariaan. Bussimatkalla lentokentältä mietitytti vähän, että minkälaiseen paikkaan sitä oli oikein saavuttu, kun näimme Erikan kanssa yhden talon pihalla pyykkinarun täynnä hännistään roikkumaan ripustettuja rottia.

Mahtava fiilis jatkui, kun saavuimme Banskon hiihtokeskukseen. Taivas oli aivan sininen, aurinko paistoi ja rinteen pinta oli täydellinen. Näin ensimmäistä kertaa kunnon vuoria tällä kaudella ja tunsin auringon lämmön, mikä oli ihanaa. En ollut matkustanut aikaisemmin kaudella vuoristomaisemiin koronaviruspandemian takia. 

En muista, milloin minulla olisi ollut viimeksi lämmin rinteessä ilman takkia. Oli luksusta käyttää laskulaseissa aurinkoisen kelin peililinssejä ja laskea varpaat lämpiminä. Ennen lähtöä olin ollut pohjoisen -30°C pakkasissa. Nuorten MM-kisat oli järjestetty todella hyvin ja minulle tuli ammattimainen olo, koska kilpailupaikalla oli paljon henkilökuntaa ohjeistamassa ja pitämässä meistä huolta. 

Kilpailut alkoivat maanantaina super-G -kisalla. Lähdin numerolla 37. Sain pronssia U18-sarjassa ja olin 24. alle 21-vuotiaissa, joka on nuorten MM-kisojen varsinainen sarja. Kilpailu oli minulle ensimmäinen super-G FIS-tasolla, enkä ole laskenut vauhtilajeja juuri lainkaan. Olin hyvin tyytyväinen sijoitukseeni. Startissa minua jännitti aika paljon, mutta seisoessani viiksellä mieleni oli rauhallinen ja valmiina hyökkäämään.

Seuraavana päivänä oli suurpujottelukilpailun vuoro ja lähdin numerolla 49. Suurpujottelu on suosikkilajini, ja minulla oli luottavainen olo lähteä laskemaan. Ensimmäisen laskun jälkeen minua nauratti, kuinka pahasti reisilihakseni olivat hapoilla. Tein paljon ylimääräistä työtä laskun aikana, koska laskin niin takapainossa ja käänsin kokoajan yli, vaikka rata oli jo valmiiksi kääntävä.

Laskuista en selvinnyt ilman säätämistä, mikä on tyypillistä minulle. Ensimmäisellä laskulla lykkiessäni vauhtia minulla meni sauva jalkojen väliin, ja pari käännöstä sen jälkeen laskin ihan keppiä päin takertuen siihen vähän kiinni. Toisella laskulla olin laskemassa pitkää käännöstä, vaikka sitä ei kyseisessä kohdassa ollut. Lisäjännitystä ei olisi tarvittu. Äitini ei kuulemma uskaltanut katsoa edes laskujani live-videosta, ja silti hänellä oli sykkeet maksimissa. Sain hopeaa suurpujottelussa U18-ikäluokassa ja sijoituin 20:ksi koko kisassa. Tuntuihan se kivalta seistä palkintopallilla toista päivää putkeen!

Viimeisenä kisapäivänä eli keskiviikkona heräsin selkä todella jumissa suurpujottelusta. Oli pujottelun vuoro, ja koitin sivuuttaa ahdistavan olon selässäni. Kilpailussa minulla meni harmillisesti ensimmäisellä laskulla keppi jalkojen välistä viisi käännöstä ennen maalia, ja se oli sitten DNF eli ulosajo. 

Oli parasta nähdä, kuinka paljon tukea minulle tuli Suomesta niin perheeltä, kavereilta kuin valmentajiltakin. Sain paljon tsemppiviestejä ja onnitteluita. Hissimatkalla kisapaikalle ajattelin mielessäni tsemppiviestejä ja uskon, että niistä oli apua, joten iso kiitos kaikille!

Olen tyytyväinen kisamatkaan ja tästä on todella hyvä jatkaa eteenpäin. Kilpailun ohella Nicolaksen hauskat jutut pitivät hyvällä tuulella, Erika oli loistavaa seuraa ja Jukalla oli startissa kovat kannustushuudot, joiden saattelemana oli mahtava lähteä radalle. Nuorten MM-kisat olivat ohi silmänräpäyksessä, mutta onneksi niistä jäi paljon positiivisia muistoja. Minulla on yhä enemmän motivaatiota harjoitella, ja ensi viikolla treenaan ja kilpailen Italiassa Kronplatzissa Erikan kanssa.

- Charlotte