Melkein puolet suurista suomalaisista pörssiyrityksistä on alkanut palkita johtoaan vastuullisuusmittareiden perusteella
Vastuullisuus on tullut osaksi johdon palkitsemista. Vajaa puolet suurista pörssiyrityksistä (47 %) on ottanut erilaiset vastuullisuusmittarit osaksi yritysten johdon palkitsemisen tavoitteita. Yleisimpiä niistä ovat työturvallisuuteen, hiilijalanjälkeen, henkilöstön tyytyväisyyteen ja sitoutuneisuuteen liittyvät tavoitteet. Suomalaisyritykset ovat hyvässä asemassa, kun tilannetta verrataan esimerkiksi Englannissa ja USA:ssa listattuihin yhtiöihin. Mandatumin näkemyksen mukaan nyt on nähty vasta kehityksen alku. Vastuullisuusasiat tulevat näkymään palkitsemisraporteissa keväällä 2022 ja etenkin keväällä 2023.
Yritysten johtoa on perinteisesti palkittu erilaisista lyhyen ja pitkän aikavälin tavoitteiden saavuttamisesta. Johdon palkitsemisen mittarit ovat aiemmin liittyneet yrityksen omistaja-arvon kasvattamiseen tai talou-delliseen kehitykseen, kuten liikevaihdon kasvattamiseen tai kannattavuuden parantamiseen.
Johdon palkitsemiseen on kuitenkin viime aikoina nousseet myös erilaiset vastuullisuustavoitteet. Vastuullisuudesta ja kestävyydestä puhuttaessa käytetään usein termiä ESG, joka on lyhenne sanoista Environmental, Social ja Governance. Lyhenteellä tarkoitetaan yhtiöiden ympäristö- ja yhteiskuntavastuuseen sekä hallintotapaan liittyviä asioita.
Suomalaiset yritykset ovat monilla mittareilla vastuullisuudessa maailman kärkiluokkaa. Suomalaiset pörssiyritykset toimivat vastuullisesti ja ovat raportoineet jo pitkään taloudellisten tietojen lisäksi myös yritys-vastuustaan.
Mandatumin tekemän selvityksen mukaan vastuullisuusasiat on nyt nostettu aiempaa vahvemmin osaksi johdon tavoitteita. Mandatum Incentivesin tekemän ESG-selvityksen tiedot perustuvat suurten suomalaisten pörssiyhtiöiden palkitsemisraportteihin, yhtiökokousten päätöksiin, yhtiöiden verk-kosivuihin ja tiedotteisiin.
Suomalaisyritykset eivät kalpene vertailussa
Suomalaisyritykset pärjäävät melko hyvin vertailussa kansainvälisiin kilpailijoihinsa nähden: noin 60 prosenttia Lontoon FTSE 100 -indeksin yrityksistä on ottanut ESG-tavoitteet osaksi johdon palkitsemista, USA:n S&P 500 -indeksin yrityksistä niin on tehnyt 51 prosenttia.
ESG-tavoitteet eroavat eri maiden välillä: esimerkiksi Yhdysvalloissa korostuu henkilöstön monimuotoisuuteen liittyvät mittarit, koska näihin liittyvät aiheet ovat siellä keskeisiä. Euroopassa ja Suomessa erilaiset ilmastoon liittyvät tavoitteet ovat yleisempiä kuin Yhdysvalloissa.
Suomessa tavoitteet liittyvät useimmiten työturvallisuuteen ja hiilijalanjälkeen.
ESG-mittarit tulevat olemaan jatkossa entistä tärkeämpi osa yrityksen, sen johdon ja henkilöstön palkitsemista. Tämä johtuu siitä, että sijoittajat ja asiakkaat kiinnittävät entistä enemmän huomiota vastuullisuusasioihin. Vaikka suurilla pörssiyrityksillä Suomessa pääpaino on edelleen taloudellisten tavoitteiden saavuttamisessa, on vastuullisuusasioiden painoarvo jo 10 - 20 prosenttia johdon kannustinohjelmissa.
”Vastuullisuus on noussut viime vuosina teemana yhteiskunnallisen keskustelun keskiöön, ja aivan erityisesti esiin ovat nousseet ilmastonmuutokseen liittyvät kysymykset. Suomalaiset pörssiyhtiöt ovat lähteneet vastaamaan tähän haasteeseen. Näyttää siltä, että yritykset pystyvät reagoimaan paineeseen julkisyhteisöjä nopeammin. Olen suoraan sanoen yllättynyt meneillään olevan muutoksen nopeudesta”, Mandatum Incentivesin johtaja Tapio Tolvanen kertoo.
Toimialojen välillä on eroja, sillä esimerkiksi suomalaisilla energiayhtiöillä on ESG-mittarit käytössä johdon palkitsemisessa ja teollisuusalan yrityksistä jopa puolella. Suomalaisissa yritysvastuumittareissa näkyy myös yritysten toimialojen historia. Monessa teollisuusyrityksessä on pitkän aikaa panostettu työturvallisuuteen.
”Suurissa suomalaisissa pörssiyhtiöissä johdon palkitsemistavoitteisessa korostuvat ympäristöön ja työturvallisuuteen ja -terveyteen liittyvät tavoitteet. Mittareiden joukossa on myös asiakkuuteen liittyvä tavoitteita, jotka mittaavat mm. asiakastyytyväisyyttä ja sitoutuneisuutta. Selvityksemme mukaan vielä melko harvassa yrityksessä johtoa palkitaan monimuotoisuuteen ja osallistamiseen liittyvien tavoitteiden saavuttamisesta, jotka nousevat taas vahvasti esiin Yhdysvalloissa”, johtaja Marju Simpanen Mandatumista kertoo.
”Muutaman vuoden päästä mittareiden kirjo on laajempi kuin nyt. Yritykset ovat ottaneet johdon kannustinjärjestelmiin ensimmäisessä vaiheessa mittareita, jotka ovat jo ennestään käytössä ja joiden mit-taaminen objektiivisesti on mahdollista. Vastuullisuus ja oikeiden ESG-mittareiden valinta perustuvat yrityksen strategiaan ja liiketoiminnan tavoitteisiin.”
Yritysvastuumittarit kertovat myös yrityksen tulevaisuuden menestyksestä
Yritykset ovat jo pitkään raportoineet yritysvastuustaan. Yritysvastuuraportti oli ennen kaikkea väline kertoa yritysvastuusta mm. sijoittajille ja yrityksiä analysoiville palvelutarjoajille, jotka keräävät, analysoivat ja julkaisevat yrityksiin liittyvää vastuullisuusdataa.
Yritysvastuu on tärkeä osa yrityksen raportointikokonaisuutta, jonka osana ovat taloudellinen raportointi ja palkitsemiseen liittyvä raportointi.
”Taloudellisten lukujen tarkastelu on taaksepäin katsovaa, mutta arvioitaessa tulevaisuuden potentiaalia ja riskiä pitää katsoa tuloslaskelman ja taseen lisäksi vastuullisuutta eri näkökulmista. Kun ESG-asiat ovat osa johdon tavoitteita ja pitkän tai lyhyen aikavälin kannustinjärjestelmiä, voidaan nähdä, mitä vastuullisuusasioita yritykset painottavat ja miten ne edistyvät pidemmän aikavälin vastuullisuustavoitteiden saavuttamisessa hieman lyhyemmällä aikajänteellä. Vanhaa sanontaa hieman muuntaen: sitä saa mitä mittaa”, Simpanen kertoo.
Jotkut yritysvastuutavoitteet kurkottavat kauas tulevaisuuteen. Niiden avulla voi arvioida yrityksen asemaa tulevaisuuden markkinoilla.
”Vastuullisuuskysymykset ovat olleet aina hyvässä liiketoiminnassa esillä, mutta eivät välttämättä yritysvastuuotsikon alla. Kun mittareita ja tavoitteita mietitään, on tärkeää, että ne ovat todellisia liiketoimin-tamittareita, jotka tuovat aitoa kilpailuetua. Olemme auttaneet useita yrityksiä sopivien mittareiden ja tavoitteiden määrittämisessä osana johdon palkitsemista”, Tolvanen kertoo.
Onnistunut palkitseminen on yrityksen menestyksen merkittävä osatekijä
Palkitseminen vaikuttaa johdon ja henkilöstön saatavuuteen ja motivaatioon. Yhtiön strategian toteutus ja arvonluonti onnistuvat parhaiten, kun osakkeenomistajien, johdon ja henkilöstön intressit ovat samansuuntaiset.
””Uskomme, että pitkällä aikavälillä vastuullisesti toimivat yhtiöt pärjäävät kilpailijoitaan paremmin. Niihin liittyy matalampi riski ja vastuullisempiin yrityksiin virtaava sijoitusvarallisuus parantaa näiden yritysten arvon kehitystä ja luo samalla muille yrityksille painetta parantaa toimintatapojaan. Vastuullisuus ja oikeiden ESG-mittareiden valinta perustuvat yrityksen strategiaan ja liiketoiminnan tavoitteisiin. Kun liiketoimintalähtöiset ESG-tavoitteet tuodaan osaksi johdon ja henkilöstön palkitsemista, niillä voi olettaa pitkällä aikavälillä olevan mitattava vaikutus yrityksen kilpailukykyyn ja tuloksentekokykyyn”, Tolvanen sanoo.