Talent-tähti aloitti sijoittamisen ja suosittelee kaikille samaa – sijoittaa voi unelmia varten, mutta säästöillä voi varautua myös ikäviin yllätyksiin

Talent Suomi -ohjelma nosti esiin viulisti Pekka Niemen, jonka versiot tunnetuista kappaleista tekivät vaikutuksen sekä katsojiin että tuomareihin. Talent-menestys aloitti lumipalloefektin: media kiinnostui, keikkakalenteri täyttyi, someseuraajien määrä kasvoi. Sitten iski korona. Kun suunnitelmat muuttuivat, sijoittaminen alkoi.

Viulisti Pekka Niemellä on ollut unelma, oikeastaan aina. Hän on haaveillut ammattimuusikon urasta siitä saakka, kun hän aloitti viulunsoiton vaasalaisessa musiikkikoulussa 5-vuotiaana.

”Jo pienenä ilmoitin hyvin selkeästi, että minusta tulee isona viulisti. Vaikka haave on elänyt mielessäni koko ajan, niin erityisesti opiskelujen jälkeen se vain voimistui ja muuttui käsin kosketeltavaksi mahdollisuudeksi: pystyn tekemään tästä itselleni ammatin”, ONEVIOLIN-artistinimellä tunnettu Pekka Niemi kertoo.

Pekka Niemellä on klassisen musiikin tausta. Hän haki lukion jälkeen opiskelemaan Lontooseen erittäin arvostettuun Royal College of Music - musiikkikorkeakouluun. Sisään haki 300 viulistia, opiskelemaan pääsi vain 15 parasta, joista Pekka oli yksi. Vaativan koulutuksen jälkeen ura orkesterissa jousisoittajien joukossa olisi ollut yksi mahdollisuus. Mutta se suunta ei innostanut, sillä Pekka koki syttyvänsä nimenomaan pop-musiikista.

Opintojen jälkeen Pekka palasi Suomeen suorittamaan asevelvollisuuttaan. Armeijassa idea viululla soitetuista pop-kappaleiden cover-versioista alkoi vahvistua. Syntyi artistinimi ONEVIOLIN, jonka viuluversiot nousivat ihmisten tietoisuuteen viimeistään Talent Suomen aikana. Suomen valloitus oli kuitenkin vain yksi askel Pekan haaveilemalla uralla, sillä tärkein unelma on kansainvälinen tunnettuus ja pitkäkestoinen ura ammattilaisena.

Pitkäjänteinen sijoittaminen alkoi koronavuonna

Tällä hetkellä Pekka Niemi on samassa veneessä monen artistin, taiteilijan ja tapahtuma-alalla työskentelevän kanssa. Koronaepidemia pyyhkäisi monen kalenterit tyhjiksi ja sen vuoksi myös rahahanat sulkeutuivat. Vaikka keikat loppuivat, asumiskulut juoksivat, ruokaa oli ostettava ja muutakin elämää elettävä.

”Koronan myötä itselleni vahvistui ajatus siitä, että kaikki ei välttämättä mene aina hyvin tai suunnitellusti. Jokaisen kannattaa rakentaa itselleen näitä tilanteita varten turvaverkko, johon liittyy myös taloudellinen turvallisuus”, hän kertoo.

Kun Pekan kalenteri maaliskuussa meni uusiksi, hän innostui lukemaan sijoittamisesta ja säästämisestä. Samaan aikaan koronaviruspandemia aiheutti lyhytaikaisen pääomamarkkinashokin. Koronapandemian vuoksi markkinat romahtivat, mutta dramaattisen laskun jälkeen nousu oli ennätysnopea.

”Aloitin sijoittamisen todella mielenkiintoisessa tilanteessa, historiallisessa notkahduksessa”, Pekka kertoo.

Hänen mukaansa sijoittamisesta on tullut aktiivinen harrastus, josta hyötyy taloudellisesti. Sijoittamalla pystyy myös rakentamaan tulevaisuuttaan ja varautumaan ikäviin yllätyksiin.

”Teini-ikäisenä minulle tuli tenniskyynärpää ja jännetuppitulehdus, enkä pystynyt soittamaan puoleen vuoteen. Ei ole sanottua, etteikö näin voisi käydä myös tulevaisuudessa. Tällaista tilannetta turvaan sijoittamalla.”

Eikä sijoittamalla tarvitse varautua aina vain pahimpaan, vaan sillä voi varautua myös unelmien toteuttamiseen. Korona-aikana Pekka Niemi on investoinut erityisesti some-kanaviinsa, jonne hän on tehnyt studiossa uusia cover-biisejä saadakseen itselleen lisää seuraajia.

”Somepresenssi on todella tärkeää. Olen saanut melkein 500 uutta seuraajaa päivässä. Luon omaa tulevaisuuttani somen avulla. Sillä voin osoittaa esimerkiksi levy-yhtiölle, että musiikilleni on kysyntää”, Pekka kertoo.

Some on tuonut Pekalle myös keikkoja. Hän pääsi esiintymään JVG:n kanssa festareille kesällä 2019, kun hänen julkaisemansa versio yhtyeen Frisbee-biisistä lähti viraaliksi.

Sijoittaminen muuttaa median seuraamista

Vaikka aluksi kyse oli ennen kaikkea rahasta, sijoittaminen on muuttanut melko lailla Pekan elämää.

”Kaikista suurin muutos entiseen on se, miten nykyään seuraan mediaa. Kun jotain tapahtuu – on se sitten politiikassa tai taloudessa – mietin heti, miten se vaikuttaa osakekursseihin. Katson monia asioita uusin silmin.”

Pekka Niemen sijoittaa pitkällä tähtäimellä. Hän on maltillinen osta ja unohda -tyyppinen sijoittaja. Viime aikoina hän on tosin lukenut paljon myös treidaamisesta.

”Toivon, että ihmiset kiinnostuisivat sijoittamisesta ja säästämisestä. Itseäni harmittaa kovasti se, etten aloittanut jo viisi vuotta sitten. Sijoittamiseen liittyy paljon vääriä mielikuvia, mutta ei tässä tarvitse olla miljoonia taskussa tai tehdä jatkuvasti päivittäistä osakekauppaa. Sen ajan, jonka käyttäisi hassujen kissavideoiden selaamiseen, kannattaa tutustua sijoittamiseen. Sijoittamisen aloittaminen on todella helppoa.”

Tervetuloa webinaarimme kuuntelemaan ONEVIOLIN-esitystä!

Tervetuloa Sijoita unelmat todeksi -webinaariimme kuuntelemaan ONEVIOLINin viuluesitystä.

Liity mukaan ystävänpäiväviikolla järjestettävään maksuttomaan webinaariin torstaina 11.2.2012 klo 17-18 virtuaalisesti.

Mandatum Lifen asiantuntijat Petri Väisänen ja Niklas Odenwall kertovat esimerkein, kuinka sijoittamalla voit vaikuttaa unelmiesi toteutumiseen. Keskustelussa on mukana lääkäri ja kirjailija Emilia Vuorisalmi, joka puhuu rakkaudesta, rahasta ja siitä, miten jokainen meistä voi elää omannäköistään elämää.