Allokaationäkemys: Inflaatio markkinoiden fokuksessa
Vuoteen 2022 lähdetään lähihistoriaan peilaten poikkeavissa tunnelmissa, kun inflaatio on noussut kertarysäyksellä talouden ja markkinoiden keskiöön. Vuonna 2022 seurataankin, kuinka hallitusti ja ennakoitavasti keskuspankit toimivat, mikäli inflaatio ei hidastukaan.
Vuosi 2021 oli sijoittajien näkökulmasta varsin onnistunut. Hyvistä lähtökohdista huolimatta vuosi onnistui yllättämään positiivisesti erityisesti osakemarkkinoilla. Globaalien osakkeiden tuotto oli yli 25 %. Hyvän tuoton lisäksi osakemarkkinoiden heilunta jäi varsin matalaksi. Korkosijoittajille vuosi oli sen sijaan haastavampi. Eurooppalaiset valtionlainat jäivät tappiolle ensimmäistä kertaa ainakin kymmeneen vuoteen, myös vakavaraisille yrityslainoille vuosi oli vaikea. Riskiyrityslainoissa tuotot olivat vielä kohtuullisia. Dollarin vahvistuminen ja hyödykkeiden hintojen kohoaminen olivat muita vuoden 2021 keskeisiä teemoja.
Vuoteen 2022 lähdetään lähihistoriaan peilaten poikkeavissa tunnelmissa. Inflaatio, joka on pysytellyt käytännössä koko finanssikriisin jälkeisen ajan keskuspankkien tavoitetason alla voimakkaasta elvytyksestä huolimatta, on noussut kertarysäyksellä talouden ja markkinoiden keskiöön. Samalla länsimaisten keskuspankkien tosiasiallinen päätetehtävä on muuttunut. Kun viimeiset vuodet on keskitytty kriisien ehkäisyyn ja kituliaan kasvun tukemiseen, on keskiössä nyt hintojen nousun hillitseminen. Vuoden keskeisimpiä kysymyksiä onkin, hidastuuko inflaatio vuoden mittaan, kuten markkinoilla odotetaan. Keskuspankit ovat muuttaneet kantaansa ja kiristävät rahapolitiikkansa vuoden 2022 aikana sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa. Vuonna 2022 seurataan kuitenkin sitä, kuinka hallitusti ja ennakoitavasti keskuspankit toimivat, mikäli inflaatio ei hidastukaan.
Vuoden keskeisimpiä kysymyksiä onkin, hidastuuko inflaatio vuoden mittaan.
Talouskasvu on ollut globaalisti nopeaa koronakriisin jäljiltä. Viime vuonna globaali talous kasvoi vuosikausiin nopeinta vauhtia ja hyvän tahdin ennakoidaan jatkuvan myös vuonna 2022. Näyttää kuitenkin selvältä, että korkeimmat kasvuluvut ovat nyt takana. Olennaista on seurata sitä, miten talouden pullonkaulat, rahapolitiikan kiristyminen ja pandemian kehitys vaikuttavat kasvuun alkaneena vuonna. Markkinoihin ja talouteen voivat vaikuttaa myös geopoliittiset kriisit ja Kiinan kasvunäkymät, jotka saattavat yllättää suuntaan tai toiseen.
Inflaatio jatkunee totuttua korkeammalla tasolla odotettua pidempään
Tammikuussa julkaistu Yhdysvaltain joulukuun inflaatio kohosi seitsemään prosenttiin ja on nyt nopeinta sitten vuoden 1982. Myös Euroopassa hintojen kiihtyminen on ollut viimeisen vuoden aikana varsin nopeaa. Inflaation kiihtyminen käynnistyi koronapandemian aiheuttamien tuotanto- ja logistiikkahaasteiden jälkeen ja sai lisää kierroksia energian hintojen noustessa viime vuonna.
Vuoden loppua kohti tultaessa myös asuminen kallistui erityisesti Yhdysvalloissa, ja lopulta hintojen nousu oli varsin laaja-alaista. Erityisesti energian hintojen nousupaine näyttää vuonna 2022 viime vuotta pienemmältä, ja inflaation odotetaankin hidastuvan nykyisiltä tasoiltaan vuoden edetessä. Näkemyksemme mukaan vielä viime vuonna väläytellyt arviot paluusta 2 % tavoitetasolle vuoden 2022 loppuun mennessä näyttävät kuitenkin turhan optimistisilta. Kiristyvä työmarkkina ja nousevat palkat antavat viitteitä siitä, että inflaatio jatkunee totuttua korkeammalla tasolla odotettua pidempään.
(Juttu jatkuu)
Keskuspankit, jotka vielä vuoden 2021 alkupuolella pitivät inflaatiota tuotantohaasteiden aikaansaamana ja melko nopeasti ohimenevänä ilmiönä, joutuivat muuttamaan viestiään syksyn aikana. Korkeat inflaatioluvut johtivat siihen, että keskuspankeissa hintojen nousun hillitseminen on palannut jälleen rahapolitiikan keskeiseksi tavoitteeksi. Tämän seurauksena pandemian aiheuttaman kriisin takia pystytetyt joukkovelkakirjojen osto-ohjelmat ajetaan alas kevääseen mennessä. Yhdysvalloissa odotukset keskuspankin ohjauskorosta ovat muuttuneet selvästi, ja vuodelle 2022 odotetaan nyt useaa koronnostoa. Euroopassa paineet rahapolitiikan kiristämiselle ovat toistaiseksi matalammat, mutta saattavat muuttua nopeastikin, mikäli inflaatio ei ota hidastuakseen. Keskeistä vuonna 2022 onkin seurata sitä, miten keskuspankkien puheet vuoden aikana muuttuvat. Toistaiseksi kiristyvään rahapolitiikkaan on suhtauduttu markkinoilla rauhallisesti, mutta yllätykset saattavat aiheuttaa nähtyä rajumpia reaktioita.
Sijoittajan näkökulmasta vuosi 2022 näyttää kohtuulliselta, vaikka viime vuoden kaltaista ilotulitusta tuskin nähdään
Talouskasvun näkökulmasta uuteen vuoteen lähdettiin varsin valoisista näkökulmista. Vaikka pandemian jälkeisen kasvupyrähdyksen korkein piikki on jo nähty, näyttää talouden kehitys edelleen selvästi pandemiaa edeltävää trendiä vauhdikkaammalta. Kuluttajien keräämät säästöt sekä vahva työllisyyskehitys tukevat kulutuskysyntää myös alkaneena vuonna. Merkittävä kysymys liittyy siihen, miten rajoitusten painamat palvelualat palautuvat, kun pandemia vihdoin hellittää. Tukea talouteen saadaan myös investointikysynnästä, joka näyttää vauhdittuvan yritysten hyvien tulosten saattelemana. Mahdollisia haasteita talouteen asettavat edelleen jatkuvat tuotanto- ja logistiikkahaasteet, joita uusi pandemia-aalto jälleen korostaa.
Edelleen vahva talous ja kevyt, vaikkakin kiristyvä, rahapolitiikka tarjoavat riskisijoituksille vahvan selkänojan. Inflaatioriskit, keskuspankkien kiristävä linja ja muut päätään nostaneet riskit kuitenkin johtavat viime vuotta korkeampaan heiluntaan ja saattavat aiheuttaa hetkellisesti teräviäkin laskuja.
Talouden kehitys näyttää edelleen selvästi pandemiaa edeltävää trendiä vauhdikkaammalta.
Näissä olosuhteissa pidämme osakkeita edelleen kohtuullisena vaihtoehtona. Hinnoittelu on tietyillä markkinoilla kallis, mutta suhteessa erityisesti vähäriskisiin korkosijoituksiin osakkeiden riskipreemio puoltaa edelleen osakesijoituksia. Korkosijoitukset kärsivät matalasta korkotasosta ja nyt myös kiristyvän rahapolitiikan myötä nousevasta korkotasosta. Haastava ympäristö, pitkällä aikavälillä matalat tuotto-odotukset ja heikot hajautushyödyt korostavat näkemyksemme mukaan vaihtoehtoisten sijoitusten merkitystä entisestään.
Osakesijoituksissa jatkamme pitkälti viime vuodelta tutuilla linjoilla
Käänsimme viime vuoden aikana osakesalkkumme kohti syklisiä toimialoja ja vähensimme vastaavasti kasvuosakkeiden painoa erityisesti Yhdysvalloissa. Nostimme myös kehittyvien markkinoiden painoa. Viime vuoden aikana valitut teemat toimivat vaihtelevasti, mutta uskomme niiden tuottavan paremmin alkaneena vuonna korkojen noustessa. Maantieteellisesti pidämme eurooppalaiset osakkeet ylipainossa suhteessa Yhdysvaltoihin. Valintaamme puoltaa Euroopan halvempi hinnoittelu sekä Yhdysvalloissa korostunut kasvuosakkeiden osuus. Ylipäätään uskomme, että nykyinen markkinatilanne vaatii aiempia vuosia aktiivisempaa otetta osakemarkkinoiden sisällä.
Korkosijoitusten näkymät ovat haastavat
Korkosijoitusten tuotto-odotukset ovat viime vuoden tapaan matalalla. Tämän lisäksi haasteena ovat kiristyvän rahapolitiikan myötä nousevat korot, jotka painavat erityisesti pitkien korkosijoitusten tuottonäkymiä. Tästä syystä emme käytännössä sijoita valtionlainamarkkinoille korkosalkuissamme. Yrityslainoissa näemme edelleen potentiaalia, mutta sijoituskohteet tulee valita huolellisesti. Uskomme, että perinteisemmistä poikkeavilla riskipreemioilla on vuonna 2022 yhä suurempi merkitys. Hyödynnämme esimerkiksi eurooppalaisella lainamarkkinalla ja pohjoismaisissa yrityslainoissa olevaa likviditeettipreemiota korkosalkuissamme. Salkuissamme riskiyrityslainojen paino on korkea, vastaavasti kehittyvien korkomarkkinoiden näkymät näemme haastavina.
Vaihtoehtoisten sijoitusten rooli on salkussa edelleen keskeinen
Erityisesti pidemmällä aikavälillä osake- ja korkosijoitusten korkea hinnoittelu johtaa totuttua matalampiin tuottoihin. Vaikka tuotto-odotukset ovat laskeneet myös vaihtoehtoisissa sijoituksissa, ovat ne erityisesti riskiin suhteutettuna edelleen varsin houkuttelevia. Lisäksi vaihtoehtoiset sijoitukset tarjoavat hajautushyötyä likvidiin markkinaan nähden. Lisääntynyt kiinnostus vaihtoehtoisiin omaisuuslajeihin tarkoittaa, että sijoituskohteiden valinnan merkitys korostuu entisestään. Korkojen nousu ja inflaatio ovat keskeisiä teemoja myös vaihtoehtoisilla sijoituksille. Paineessa ovat erityisesti kiinteää ja verrattain matalaa tuottoa tarjoavat omaisuuslajit.
Vaihtoehtoiset korkosijoitukset tarjoavat houkuttelevan vaihtoehdon myös nousevien korkojen olosuhteissa, sillä niiden korkoherkkyys on verrattain pieni. Kiinteistösijoitusten sisällä uskomme korkeamman tuotto-odotuksen kiinteistökehityshankkeisiin ja sijoituksiin kotimaan ulkopuolelle. Pääomasijoituksissa pidämme pienemmän kokoluokan kasvukohteita suuria, velkavetoisia yrityskauppakohteita houkuttelevimpina.