Fearless Finns: Hengähdystauko lumipyryssä

Itävallassa runsas lumentulo on hankaloittanut Nella Korpion urheilua. Alppihiihtäjän kalenteri tuleville kuukausille on kuitenkin täynnä kilpailuja.

Kuvat: Ski Sport Finland / Nella Korpio

Mandatumin kumppani, alppihiihdon maajoukkue, kirjoittaa kauden aikana viikottaista Fearless Finns -blogia Mandatumin verkkosivuilla. Blogissaan urheilijat kertovat kilpailuista, harjoituksista ja huippu-urheilijan elämästä. Kaiken taustalla on alppimaajoukkueen periksiantamattomuus, kyky uusiutua, ja polttava halu pitää kiinni tavoitteista.

Terveiset Itävallasta,

Täällä on nyt satanut reilusti lunta useamman päivän putkeen, ja harjoittelu on ollut sen takia haastavaa. Omia suunnitelmiani se ei ole pahemmin sotkenut, sillä minun oli muutenkin tarkoitus pitää pieni hengähdystauko. Ainoastaan viimeisimmän pujottelun Eurooppa Cup -kisan peruuntuminen oli harmillinen takaisku, mutta luonnonvoimat vievät välillä voiton. Oma ohjelmani jatkuu heti tauon jälkeen harjoittelulla ja sen jälkeen helmikuun aikana FIS- ja Eurooppa Cup -kilpailuilla.

nella-korpio-kantaa-suksia.jpgKausi alkoi minun osaltani melko epävarmassa tilanteessa, mutta on ollut hienoa päästä tekemään töitä ihan tosissaan. Nyt mennään ihan normaalilla ohjelmalla. Olympialaisten vuoksi alkupainoinen maailmancup-ohjelma tietysti harmittaa - varsinkin kun nopealla aikataululla pyrittiin pääsemään takaisin mukaan kesken kautta.

Paluussa melkein onnistuttiin, mutta kiri jäi kalkkiviivoille, kun koronatartunta osui omalle kohdalle uutenavuotena. Siinä meni loput maailmancup-kisat karanteenissa ruutua katsellessa. Nyt on kuitenkin kalenteri jälleen täynnä kilpailuja ja suunta vankasti kohti tulevaa.

Viime viikkojen aikana ohjelmaan on lisätty monta vuotta sivussa ollutta suurpujottelua muutaman harjoituksen muodossa, ja sen laskeminen on ollut mukavaa vaihtelua. Nyt helmi-maaliskuun aikana onkin tarkoitus kilpailla myös suurpujottelussa, ja tavoitteena on nostaa se pujottelun rinnalle tulevia kausia varten. Vähän ruosteista vielä on, mutta eiköhän ne muistijäljet rupea toimimaan toistojen kautta.

Tsemppiä ja treeni-iloa kaikille!

Nella