Fearless Finns: Jäätiköltä Leville
Suomen alppimaajoukkueen Turo Torvinen on tyytyväinen päästyään harjoittelemaan Levillä hyvissä olosuhteissa, kun alkukauden jäätikköleireillä säätilat aiheuttivat hankaluuksia. Treeneissä on haettu laskuun tasaisuutta.
Mandatumin kumppani, alppihiihdon maajoukkue, kirjoittaa kauden aikana viikottaista Fearless Finns -blogia Mandatumin verkkosivuilla. Blogissaan urheilijat kertovat kilpailuista, harjoituksista ja huippu-urheilijan elämästä. Kaiken taustalla on alppimaajoukkueen periksiantamattomuus, kyky uusiutua, ja polttava halu pitää kiinni tavoitteista.
Kisakauden alku lähestyy
Tervehdys täältä talviselta Leviltä! Meidän treenit ovat pyörineet täällä hieman yli viikon, ja olosuhteet ovat olleet erinomaiset. Olemme saaneet paljon kaivattuja pujottelupäiviä vähälumisen syksyn jälkeen. Lisäksi olemme päässeet treenaamaan jäiselle rinteelle pelkän lumipinnan sijaan.
Alkukauden olemme leireilleet Keski-Euroopan jäätiköillä, pääasiassa Sveitsissä ja Itävallassa. Olosuhteet ovat olleet pitkin syksyä vähintäänkin vaihtelevat. Aluksi lämpöä piisasi niin, että viimeisetkin lumet meinasivat sulaa jäätiköiltä. Osa jäätiköistä jopa suljettiin alkusyksyksi lumenpuutteen takia. Onneksi pääsimme kuitenkin viettämään alkusyksyn Saas Feen jäätiköllä Sveitsissä, jossa olosuhteet olivat vallitsevaan ilmastoon nähden hyvät. Sitten kun kelit viilenivät hieman ja lunta alkoi sataa, sitä tuli kerralla jo melkein liikaa.
Uudet valmentajat, uusi meininki
Pääsimme aloittamaan työt uuden valmentajakaksikon Mario Rafetzederin sekä Andi Thamerin kanssa. Vietettyämme Saas Feessä kolme 10 päivän leiriä, siirryimme viimeiselle leirille Itävallan Hintertuxiin. Leiri sujui suurimmaksi osaksi hyvin muutaman päivän flunssaa lukuun ottamatta.
Syksyn tavoite on ollut keskittyä selvästi aikaisempaa enemmän perustekniikan vahvistamiseen. Olemme laskeneet enemmän erilaisia harjoitteita, ja treenien tavoitteet ovat olleet aiempaa enemmän tekniikkaan keskittyviä. Aloitimme tekniikan muuttamisen jo viime toukokuun puolivälissä harjoitteiden merkeissä, kun olimme uudella porukalla viikon verran Levillä treenaamassa. Tällöin myös uudet valmentajat olivat mukanamme ensimmäistä kertaa ja pääsimme tutustumaan heihin ennen harjoituskauden alkua. Fiilis oli alusta alkaen hyvä, ja treeneissä suunnitelma sekä kehityskohteet olivat aikaisempaa selkeämmät. Näin tekemisestä mäessä on tullut selkeämpää sekä suoraviivaisempaa.
Levillä keskitytty olennaiseen
Levillä vietetty aika on ollut todella tehokasta. Pääsimme edellisellä viikolla Levi Black -rinteeseen treenaamaan huippuolosuhteissa viisi päivää, ja tällä viikolla treenasimme juuri jäädytetyssä eturinteessä neljä päivää. Pääpaino Levin reissulla on tähän asti ollut pujottelussa. Jäätiköiden tarjottua hankalia olosuhteita laadukkaille pujottelupäiville on ollut tarvetta. Niitä on onneksi täältä myös saatu.
Suunnitelma on jatkaa tulevalla viikolla neljän päivän verran suurpujottelua, minkä jälkeen suuntana on taas Keski-Euroopan Itävalta sekä kilpailukauden avaus. Oma päätavoitteeni on edelleen Eurooppa Cupin puolella, mutta erityisesti pujottelussa liikkeelle on lähdettävä FIS-kisojen kautta, jotta maailmanrankingia ja sitä kautta lähtönumeroa olisi mahdollista parantaa kilpailukykyiselle tasolle.
Lepopäivät eivät tarkoita makoilua
Laskemisen lisäksi olemme päässeet viettämään Levillä vapaa-aikaa kahden lepopäivän verran. Levillä positiivista lepopäivinä on se, että jos meinaa aika käydä pitkäksi, niin aktiviteettejä kyllä löytyy kaikille. Lepopäivänä kävimme poikien kanssa muun muassa keilaamassa, joka oli oikein hyvää ajanvietettä ja vaihtelua normaalista leiriarjesta. Yleisin suunta minulla mäkipäivän jälkeen on Levi Wellness Clubin sali, jossa oheisharjoittelu onnistuu moitteettomasti.
Fiilikset ennen kisakauden alkua ovat hyvät. Syksyn aikana olemme saaneet tehtyä laskuun tarvittavia muutoksia, jotka ovat tuoneet tasaisuutta. Prosessi on kuitenkin vielä kesken, ja treenit jatkuvat samalla tavalla, vaikka kisakausi alkaakin. Suunta on joka tapauksessa oikea.