Kauniisti kuplivat vuosikerrat

Master of Wine Essi Avellan on kansainvälinen samppanja-asiantuntija.

Koronapandemian kurittama Champagne laski tietoisesti satovuoden 2020 tuotantomääriä, sillä pandemian jatkuminen näytti selvältä ja kellarit olivat täynnä laadukkaiden vuosikertojen 2018 ja 2019 viinejä.

Se oli virhearvio. Koteihinsa linnoittautuneet viininystävät päättivätkin nauttia kuplivista hetkistä kotioloissa. Viinisijoittamiseenkin on löytynyt yllättäen entistä enemmän aikaa ja rahaa. Samppanjakauppiaalle korona-aika on ollut alun vapaapudotuksen jälkeen kuin jatkuva joulu.

12 viime kuukauden aikana kysyntä on kasvanut hurjasti. Samaan aikaan globaalit ongelmat ovat hankaloittaneet kuljetuksia ja raaka-aineiden saantia. Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa on vaikeuttanut muun muassa lasipullojen saantia. Venäjän markkinoille varattujen samppanja-allokaatioiden vapautuminen pakotteiden takia ei ole tilannetta merkittävästi auttanut.

Siksi hinnoilla ei ole kuin yksi suunta: ylös.

Champagne on kautta aikain yrittänyt pitää hinnankorotukset johdonmukaisina ja maltillisina. Keinotekoisesti pienenä pidettyä satovuotta 2020 seurasi harmillisesti katastrofaalisen pieni, sateisen kesän pilaama vuosikerta 2021. Jotta hintapaine hellittää, kellareihin olisi saatava täytettä nopeasti. Niinpä kaikki jännittävät vuosikerran 2022 puolesta. Toistaiseksi satovuosi on edennyt kuin unelma, mutta jokainen viininviljelijä tietää, että helpotuksesta ei voi henkäistä ennen kuin sato on korjattuna kellareissa.   

Vuosikerrassa vara parempi

Tulossa olevien hinnankorotusten takia nyt on oikea aika ostaa samppanjaa. Vakiosamppanjoiden sijaan viininystävä panostaa vuosikertasamppanjoihin ja luksussamppanjoihin, joiden ominaisuuksissa korostuvat pitkän hiivasakkakypsytyksen antamat paahteiset sävyt ja laadukkaiden satovuosien hedelmäisyyden upea intensiteetti.

Vuosikertasamppanjaa pitää sääntöjen mukaan kypsyttää sakan päällä vähintään kolme vuotta, mutta käytännössä useimmat laatutuottajat panostavat 5–10 vuoden kypsytykseen. Tällöin viinit ovat markkinoille tullessaan jo herkullisen runsaita ja luonteikkaita. Silti ne eivät suinkaan ole vielä parhaimmillaan. Riippuen vuosikerrasta ja tuottajasta potentiaalia riittää vuosikymmeneksi tai useammaksikin.

Monet uuden aallon pientuottajasamppanjat kannattaa niiden tyypillisesti alhaisten sokeripitoisuuksien ja minimaalisten rikkidioksidilisäysten takia nauttia aikaisemmin, sillä viinien kehitys on nopeampaa. Huipputalojen luksussamppanjat taas on rakennettu uhmaamaan aikaa.

Lisäkypsytys antaa laadukkaalle samppanjalle kosolti luonnetta, pehmentää sitä ja tuo esiin jalon juoman viinillisemmän olemuksen Mutta kuten ranskalaiset sanovat, chacun à son goût, jokaiselle makunsa mukaan.

Britit ovat perinteisesti arvostaneet pitkään kypsytetyn samppanjan syvyyttä ja runsautta, kun taas Ranskassa maku on suosinut nuorekkaamman terhakkaa samppanjaolemusta.

Jos pitää kypsän samppanjan luonteikkuudesta, vaihtoehtona on joko ostaa vuosikertasamppanjat tuoreena ja kypsyttää ne itse tai turvautua kansainvälisten jälkimarkkinoiden tarjontaan. Edellinen on näistä suositeltavampi tapa, sillä silloin voi varmistua viinien varastointihistoriasta. Onhan samppanja erityisen herkkä viini niin valolle kuin lämpötilankin aiheuttamalle tuholle. Aina hyvän vuosikerran kohdalla kannattaa siis tarttua tilasuuteen ja ostaa viiniä myös kellariin.

Koska pitkään jälkimarkkinoilla kaupiteltu ja mahdollisesti maailmaa kiertänyt pullo on aina riski, moni samppanjatalo on ryhtynyt varastoimaan aiempaa suurempia määriä vuosikertojaan myöhäisempää markkinoille tuontia varten. Myös vakiosamppanjoista on alettu tarjota aiempaa pidempään kypsytettyjä versioita, kuten esimerkiksi Piper-Heidsieck Essentiel.

Koska pullokypsytys hiivasakan kanssa pitää samppanjan nuorekkaan raikkaana ja luo siihen moniulotteisuutta ja tekstuuria, samppanjatalot ovat kilvan lanseeranneet myöhään uudelleenkorkitettuja luksusversioita huippusamppanjoistaan. Ensimmäinen näistä oli Bollingerin R.D. (récemment dégorgé) vuosikerralta 1952. Sittemmin muun muassa Dom Pérignon on lanseerannut P2- ja P3-versiot viinistään, Louis Roederer Vinothéquen Cristalistaan ja Laurent-Perrier Les Réservesin Grand Sièclestään. Hintalaput ovat huimia, mutta viinit todennäköisesti huippukuntoisia: esimerkiksi vuosikerran 2012 Dom Perignon 2012 220 euroa ja 2003 Dom Perignon P2 noin 400 euroa.

Tyyliltään nämä myöhään uudelleenkorkitetut luksusversiot eroavat huomattavasti alkuperäisen korkituksen viinistä.  Ne ovat tyypillisesti runsaampia, pyöreämpiä ja markkinoille tulohetkellään erittäin nuorekkaita. Taas oma maku ratkaisee, mutta sijoitusmarkkinoilla nämä ovat kysyttyjä jo lähtökohtaisen harvinaisuutensa vuoksi. Esimerkiksi Dom Pérignonin tuotantomäärät ovat sinänsä kysyntää vastaavia, mutta P2- ja P3-versioita on valmistettu vain murto-osa alkuperäisestä.

Säilytyshistoria vaikuttaa juoman arvoon 

Samppanja on viime vuosikymmenen ajan ollut erityisen suosiollinen sijoituskohde. Markkinoiden kiinnostus ja varsinainen arvonnousu ovat keskittyneet yllättävänkin suppeaan joukkoon huippusamppanjoita, kuten Krugiin, Saloniin, Dom Pérignoniin ja Louis Roederer Cristaliin.

Viime aikoina myös pientuottajien ikonisimmista nimistä, eritoten Jacques Selossen samppanjoista, on maksettu päätähuimaavia summia. Myös peruspulloa suuremmat pullokoot ovat harvinaisuutensa ja erinomaisen ikääntymispotentiaalinsa vuoksi hyvin kysyttyjä, ja näiden tuotantomäärät kasvavat.

Alkosta ostettujen viinien kuntoon voi luottaa, joskin sen hyllyillä on tarjolla pitkälti vain tuoreimpia vuosikertoja. Harvinaisemmat kypsät herkut tulevat Alkoon useimmiten suoraan tiloilta, mikä minimoi ostoksen riskin. Maailmalla hintataso on kuitenkin usein Alkoa edullisempi.

Suomessa viinisijoittamisen suurin haaste on sijoituksen realisoiminen, sillä viinin myyminen kotimarkkinoilla ei toistaiseksi ole mahdollista. Siksi moni ostaa viinit ulkomaisilta kauppiailta ja jättää ne paikalliseen säilytykseen, kunnes realisoivat sijoituksensa kansainvälisillä markkinoilla.  Säilytyshistoria onkin ensiarvoisen tärkeä kriteeri viininostajalle. Viinikauppiaan kellareissa tai tarkoitukseen pyhitetyissä tiloissa todistetusti koko varastointihistoriansa levänneet pullot ovat suuri etu kaupankäynnissä.    

Tartu huippuvuosien pulloihin

Maistuvin kriteeri viinikellarin täydentämiseen juuri nyt löytyy saatavilla olevista erinomaisista vuosikerroista. Tämän vuosisadan hypetetyimmän vuosikerran 2008 viinejä on vielä mukavasti tarjolla. Niistä pisimpään kypsytetytkin alkavat nyt olla markkinoilla, kun päivänvalon ovat vihdoin nähneet muun muassa Krug, Rare ja Billecart-Salmon Cuvée Louis. Nimekkäimpien hinnat ovat nousseet raketin lailla. Muun muassa vuosikerran Jacques Selossesta, Louis Roederer Cristalista ja Taittinger Comtes de Champagnesta saa jo pulittaa pitkän pennin. Esimerkiksi Jacques Selosse Millesimesta joutuu jo maksamaan jopa yli 3000 euroa per pullo.

Sen sijaan huippuvuodet 2012 ja 2013 ovat jääneet huomiossa 2008 vuosikerran varjoon, eivätkä hinnat ole nousseet sen kanssa samaa tahtia. Vuosikerta 2012 tuotti kuitenkin upean intensiivisiä, kirkkaan hedelmäisiä ja ikääntymiskykyisiä samppanjoita. Nykyisellään harvinaiseksi käyneet lokakuun sadonkorjuut voivat tarjota upeita elämyksiä, joista esimerkkinä ovat puhdaspiirteisen linjakkaat ja hitaasti kypsyvät vuoden 2013 samppanjat.

2014 ja 2016 tuottivat energisiä ja hyvähappoisia viinejä, joskaan aivan huipputasolle ne eivät vuosikertoina yllä. Näiden raikkaan olemuksen vuosikertojen jälkeen tarjonta tuleekin olemaan toisenlaista. Lämmin vuosi 2015 on osoittautunut odotuksiin nähden pettymykseksi.

Seuraavaksi katseet kohdistuvat lupaavaan trilogiaan 2018, 2019 ja 2020, joista keskimmäistä pidetään happorakenteensa vuoksi potentiaalisimpana. Näiden lämpimien vuosien parhaita viinejä saamme odotella markkinoille vielä vuosikausia. Tällä välin kuitenkin keskitytään jännittämään lähivuosien, eritoten vuosikerran 2022 onnistumista!