Kärsivällisyyden ja opportunismin ammattilaiset
Onnistunut varainhoito perustuu pitkään sijoitushorisonttiin, valmiuteen toimia opportunistisesti sijoitusympäristön muuttuessa ja tarkkaan sijoituskohdevalintaan. Yksityissijoittaja voi säästää itseltään vaivaa sijoittamalla yhdessä näitä teesejä noudattavan varainhoitajan kanssa.
Varainhoito ammattina juontaa juurensa 1700-luvun Britanniaan, jossa vakaa rahoitusympäristö mahdollisti ensimmäisen kerran laajamittaisen luotonannon. Rahoitusjärjestelmän vakaus perustui Englannin keskuspankin ja luotettavien valtion joukkovelkakirjamarkkinoiden ympärille. Tämä korostui entisestään vuoden 1752 jälkeen, jolloin Britannian valtionvarainministeri ja pääministeri Henry Pelham määräsi kaikki valtion joukkovelkakirjat yhdistettäväksi yhdeksi ”ikuiseksi” joukkovelkakirjaksi, jota pidettiin täysin riskittömänä sijoituksena. Tämä uusi omaisuusluokka loi turvasataman kaikille sijoittajille ja edesauttoi rahoitusmarkkinoiden kehitystä.
Tuohon aikaan henkivakuutusyhtiöt nousivat esiin maailman ensimmäisinä institutionaalisina varainhoitajina. Ne kiihdyttivät valtion joukkovelkakirja- ja yrityslainamarkkinoiden kehitystä 1700–1800-luvulla esimerkiksi tarjoamalla rahoitusta suuriin rakennushankkeisiin ja tarjoamalla ammattimaisia varainhoitopalveluita teollisen vallankumouksen rikastuttamille teollisuuspatruunoille.
Muutama sata vuotta myöhemmin tunnettu taloustutkija ja poliittinen vaikuttaja John Maynard Keynes kirjoitti vakuutusyhtiöille kohdistetun esseen, ”Investment Policy for Insurance Companies”, jonka punainen lanka oli, että vakuutusyhtiöiden tulisi olla aktiivisia omistajia ja tarttua markkinatilanteen mukaan uusiin tilaisuuksiin. Hänen näkemyksensä oli, että suurten sijoittajien tulisi kehittää järjestelmä, jonka avulla ne voisivat reagoida nopeasti markkinan tarjoamiin mahdollisuuksiin ja samanaikaisesti minimoida sijoitustensa riskitasoa.
"Keynesin kuuluisan, kutakuinkin suoraan käännetyn viisauden “faktojen muuttuessa muutan mielipidettäni” voi salkunhoitajana tulkita kahdella tavalla. Kaaottinen ja informaatioturboahdettu maailma vaikuttaa olevan jatkuvassa myllerryksessä, mutta sijoittajan näkökulmasta aidosti merkittävät tekijät saattavat muuttua lopulta hyvin hitaasti. Silloin tärkein ominaisuus on maltti. Toisaalta finanssimaailman mannerlaattojen jyristessä tilanteeseen pitää uskaltaa tarttua rohkeasti”, Lassi Järvinen, Mandatum Asset Managementin allokaatiosijoituksista vastaava johtaja kertoo.
Kärsivällisyys palkitaan
”Kärsivällisyys tarkoittaa, että sijoituspäätöksiä ei tehdä vuosien, vaan vuosikymmenten sijoitushorisontilla. Pitkäjänteisyytemme näkyy siinä, että emme tee hätäisiä päätöksiä, vaikka markkinoilla vaikuttaisikin hetkellisesti myllertävän, vaan ratkaisujen takana on oma pitkän aikavälin näkemyksemme talouden ja sijoitusmarkkinoiden kehityksestä”, Järvinen avaa.
Kärsivällisyyden merkitys korostuu etenkin silloin, kun markkinoilla myrskyää ja houkutus myydä ennen kurssipohjaa on suurin. Silloin vaikeinta on pitää oma päänsä ja luottaa näkemykseensä.
”Pitkän nollakorkojakson aikana valtionlainasijoitukset, joiden tuottojen odotettiin olevan hyvin maltillisia, tuottivat usean vuoden ajan yllättävän hyvin. Olimme kuitenkin sitä mieltä, että sijoitukset miinuskorolla velkaantuviin valtioihin eivät ole pitkällä aikavälillä järkeviä, emmekä sijoittaneet niihin käytännössä laisinkaan. Viimeisen parin vuoden rajun korkojen nousun myötä valtionlainojen tuotot on pyyhitty pois lähes kymmeneltä vuodelta”, Järvinen kertoo esimerkkinä.
Opportunismi on taito purjehtia markkinoiden nostamalla tuulella
Kärsivällisyys ja pitkä sijoitushorisontti mahdollistavat toisaalta myös Keynesin peräänkuuluttaman opportunistisen ja aktiivisen otteen sijoittamiseen. Jos huomaa markkinoiden hinnoitelleen jonkin sijoituskohteen väärin, kannattaa toimia nopeasti.
”Hyvä esimerkki nopeasti ohimenevästä tilaisuudesta tuli vastaan kuluvan vuoden keväällä Credit Suissen kaatuessa UBS:n syliin. Pankkien pääomalainoihin liittyvä epäselvyys laski myös esimerkiksi pohjoismaisten pankkien lainojen hintoja. Oman analyysimme perusteella niiden arvo oli selvästi korkeampi, jonka hyödynsimme ostamalla lainoja. Markkina päätyi samaan lopputulokseen muutamia päiviä myöhemmin”, Järvinen toteaa.
Opportunismin lisäksi aktiivinen omistajuus ja varainhoito tarkoittaa esimerkiksi kiinteistösijoituksissa sitä, että varainhoitaja voi vaikuttaa omistamansa kohteen kehitykseen.
”Kiinteistösijoituksissa luotamme passiivisen vuokratuoton lisäksi aktiiviseen kiinteistökehitykseen erityisesti sektoreilla, joissa muuttuvat tarpeet ja vastuullisuuden korostuminen luovat mahdollisuuksia arvonluontiin. Pääomasijoituksissa tuemme omistamiemme yrityksiä strategisesti tärkeissä haasteissa”, Järvinen kertoo.
Mandatum tarjoaa viisi eri mandaattivarainhoidon strategiaa, joista yksityissijoittaja voi valita oman riskinottohalukkuutensa mukaisesti. Allokaatio-sijoituskoreissamme erilaiset omaisuusluokat ja yksittäiset kohteet yhdistyvät järkeväksi kokonaisuudeksi, jota päivitetään markkinanäkemyksen ja sijoituskorin tavoitteiden mukaisesti. Lue lisää strategioista täältä.
Varainhoito on valintoja
Vaikka varoja hoidettaisiin kärsivällisesti ja opportunistisesti, ne eivät kuitenkaan kasvaisi halutulla tavalla, jos niitä ei olisi sijoitettu tarkasti valittuihin kohteisiin.
”Olemme sijoittaneet ydinosaamisalueillamme yli kolmenkymmenen vuoden ajan ja tuottohistoriamme on ollut vahva yli markkinoiden syklien. Allokaatioratkaisujemme sijoituskohteet on valittu tarkkaan oman riski-tuottoanalyysimme ja oman, yli kolmenkymmenen vuoden kokemuksemme tarjoaman ammattitaidon perusteella”, Järvinen perustelee.
”Lisäksi pitkä kokemuksemme, suuret resurssimme ja laaja verkostomme ammattimaisimpia yhteistyökumppaneita mahdollistavat houkuttelevien sijoitusmahdollisuuksien tarjoamisen myös asiakkaillemme sellaisissa kohteissa, joihin tavallisilla yksityissijoittajilla ei muuten olisi pääsyä.”
Kanssasijoittamisella tarkoitetaan tässä yhteydessä sijoittamismallia, jossa varainhoitaja sijoittaa omia varojaan samoihin kohteisiin asiakasvarojen kanssa. Esimerkiksi monen vaihtoehtoisen sijoituskohteen tapauksessa pitää olla vakiintunut ja tunnettu toimija edes kuullakseen sijoitusmahdollisuuksista. Siksi varakkaampienkin yksityissijoittajien on vaikea kilpailla suurten institutionaalisten sijoittajien kanssa vaihtoehtoisista sijoituksista.
Saatavilla olevien sijoituskohteiden valikoima voi kuitenkin laajentua sijoittamalla yhdessä Mandatumin kaltaisen suuren toimijan kanssa, joka pystyy avaamaan ovia moniin perinteisesti vain suurten sijoittajien saatavilla oleviin sijoitusstrategioihin. Näin yksityissijoittajilla on entistä paremmat mahdollisuudet saada pääsy vaihtoehtoisiin sijoituskohteisiin.