Nella Korpiolla on kristallipallo kiikarissa
Suomen maajoukkuelaskija Nella Korpio on asettanut tavoitteensa alppihiihdossa korkealle. Menestys haastavassa lajissa vaatii uskoa omaan tekemiseen ja mahdollisuuden keskittyä urheilu-uraan kokonaisvaltaisesti.
Alppihiihto kiehtoo Suomen maajoukkueeseen kuuluvaa Nella Korpiota monipuolisuudellaan ja yllätyksellisyydellään. Teknisessä lajissa jokaiseen laskuun vaikuttaa ainutlaatuisella tavalla vaihtuva rata, rinneprofiili, sää- ja lumiolosuhteet, varusteet sekä tietysti urheilijan olotila.
”Kilpailemisen lisäksi minua kiehtoo itse laskeminen ja se, kuinka omaa laskua voi työstää yksittäisen käännöksen tasolla jatkuvasti vaihtuvissa olosuhteissa. Vaikka täydellistä käännöstä tai laskua ei voi koskaan tavoittaa, silti sitä kohti pyrkii.”
Kehityskäyrällä kohti huippua
23-vuotias Nella Korpio on ehtinyt saavuttaa urheilu-urallaan jo paljon, ja on sijoittunut parhaimmillaan maailmancupin 20. sijalle Zagrebin pujottelussa vuonna 2019. Silti Korpion on vaikea laittaa järjestykseen tärkeimpiä saavutuksiaan. Urheilijalle itselleen merkityksellisimmät saavutukset eivät nimittäin välttämättä ole niitä kohokohtia, joita suuri yleisö ruuduillaan näkee. Esimerkiksi onnistumiset juniorikilpailuissa ovat toimineet tärkeinä välietappeina kehityksen polulla.
”Nuorempana otin ensimmäisissä ulkomaan kisoissa reilusti takkiin, mikä oli iso järkytys, kun olin pärjännyt Suomessa hyvin. Valmentaja neuvoi silloin keskittymään vauhdin kiristämiseen pikkuhiljaa, sekunti per vuosi, jolloin neljän vuoden päästä olisin kärjessä. Neljä vuotta myöhemmin olin Ranskassa kutsukilpailussa viimeisessä väliajassa puoli sekuntia johdossa. Tein juuri ennen maalia virheen ja jäin lopulta toiseksi. Loppusijoituksesta huolimatta tämä oli kuitenkin konkreettinen osoitus siitä, kuinka ylitsepääsemättömältäkin tuntuva etäisyys on kurottavissa kiinni”, Korpio kuvailee.
Tähän mennessä saavutetut maailmancup-sijoitukset ovat askeleita oikeaan suuntaan, mutta todellinen tavoite on vielä saavuttamatta. Korpion päällimmäisenä tavoitteena kiiltää maailmancupin voittajalle myönnettävä kristallipallo. Kristallipallo olisi hänelle osoitus koko kauden jatkuvasta menestyksestä vaihtuvissa olosuhteissa.
Tällä hetkellä keskittyminen on fysiikkaharjoittelussa, jotta radalla teknisesti samasta liikkeestä saa jatkossa enemmän tehoa irti. Edessä häämöttävään kilpailukauteenkin on ladattu jo odotuksia.
”Yksittäisten kilpailujen osalta menestystä on vaikea ennakoida, ja siksi mietin ennemmin realistisia kehityskäyriä. Start list – paikan (eli lähtölistapaikan) vakiinnuttamisen jälkeen tavoitteena on saavuttaa useammin ja useammin korkeita sijoituksia esimerkiksi 15. joukossa lopputuloksissa. Kolmen vuoden sisään tavoitteena on olla mukana jo palkintokoroke-kamppailussa”, Korpio kertoo.
Vahvaa motivaatiota vaaditaan, sillä Korpiokaan ei ole välttynyt vastoinkäymisiltä. Kun selittämätön selkävaiva keskeytti edellisen kauden, auttoi keskittyminen asioihin, jotka olivat hänen vaikutuspiirissään.
”Vastoinkäymisiin ei aina löydy selkeää syytä edes jälkikäteen, ja epävarmuus on vain hyväksyttävä jatkossakin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita epätoivoa. Täytyy vain oppia huomaamaan se loputon määrä asioita, joihin pystyy vaikuttamaan”, Korpio pohtii.
Alppihiihtäjä hyötyy talousosaamisesta
Alppihiihto vaatii lujan mielen lisäksi merkittävää rahallista panosta. Varusteet, kilpailumatkat ja harjoittelu tyhjentävät urheilijan kukkaroa. Nella Korpio on perustanut yrityksen pyörittääkseen urheilutoimintansa taloutta. Yrittäjyyttä hän on oppinut isältään ja taloustaitoja äidiltään.
Myös vanhempien rahallinen tuki on ollut Korpiolle todella tärkeä.
”Alppihiihtoon kuluvasta rahasta on puhuttu meidän perheessämme aina avoimesti, mutta ei niin, että siitä muodostuisi urheiluun vaikuttava stressitekijä”, Korpio kertoo. ”Totta kai haluan näyttää vanhemmilleni ja sponsoreilleni, että minuun kannattaa sijoittaa, mutta raha ei saa olla suorituksen pohja.”
Korpio keskittyy nyt täysimääräisesti kilpaurheiluun, mutta on päässyt perheyrityksen ja varainhoidon asiakkuuden myötä oppimaan sijoittamisesta ja oman talouden hoidosta.
”Varainhoidon kautta pystyn luomaan itselleni taloudellista pohjaa urheilusta irrallaan. Haluan itsekin oppia sijoittamisesta koko ajan lisää, mutta on hyvä, ettei sitä tarvitse tehdä yksin. Pystyn luottamaan siihen, että joku hoitaa rahojani omien arvojeni mukaisesti”, Korpio pohtii.
”Näen sekä urheilussa että varainhoidossani pitkäjänteisyyttä. Varainhoidon avulla pyrin kuitenkin rakentamaan turvaa matalalla riskillä pikkuhiljaa, kun taas urheilussa pyrin mahdollisimman nopeasti saavuttamaan pitkälle kantavia tuloksia”.
Mandatum ja Nella Korpio ovat solmineet puolentoista vuoden yhteistyösopimuksen, joten pääsemme seuraamaan kristallipallon metsästystä tiiviisti jatkossakin. ”On hienoa saada Mandatumilta tukea oman harjoittelun mahdollistamiseksi ja odotan innolla tiivistyvää yhteistyötä”, Korpio kertoo.