Tunnussana: kyllä

Unelmasta tulee tavoite, kun sille sanoo kyllä. Muotoilualan yrittäjää motivoi vapaus valita unelmansa.

Haastatteluhetkellä muotoiluyrittäjän työpöydällä on muun muassa helsinkiläisen taloyhtiön sisäänkäyntien uudelleensuunnittelu.

”Se oli minulle uudentyyppinen projekti. Inspiroiduin asiakkaan yhteydenotosta ja lähdin innolla toteuttamaan.”

Johanna Bruun on työskennellyt muotoilualalla yrittäjänä kolmekymmentä vuotta. Yhä edelleen hän sanoo uusille projekteille mieluummin kyllä kuin ei. Jos eteen tullut mahdollisuus kiehtoo, siihen kannattaa vastata myöntävästi. Kun sanoo kyllä, uudet ovet aukeavat.

”Asiakastöissä realismi täytyy tietysti pitää mielessä”, hän lisää.

Ehkä sääntö voisikin mennäkin näin: sitten kun ei voi enää sanoa kyllä, täytyy sanoa ei.

Vapaus valita

Yrittäjällä on vapaus valita, ja sitä vapautta Bruun haluaa vaalia:

”Minulle yrittäjyys on ennen kaikkea sitä, että voin tehdä juuri niitä asioita, joita haluan ja joissa olen hyvä.”

Bruunilla on kaksi yritystä. Studio 2B Ay ja Designstudio 2B Oy ovat erikoistuneet muun muassa sisustussuunnitteluun, brändidesigniin, taide- ja designkuratointiin ja graafiseen suunnitteluun. Muotoilu on alana hyvin monipuolinen. Yrittäjänä on mahdollisuus oppia jatkuvasti uutta.

”Mielenkiintoni herää epämukavuusalueella. Olen utelias. Haluan tietää, miten jokin asia tehdään. Jos en vielä täysin osaa jotain osaa asiakasprojektista, niin opettelen. Arvostan sitä luottamusta, jonka asiakas osoittaa esittäessään toiveensa.”

Unelmien tavoittelu sisältää aina myös riskejä. Ei ole vaikea arvasta, kumpaan Bruun enemmän keskittyy.

”Ehdottomasti unelmiin. Mottoni on I’m open to all visual projects.”

Elämää ei voi elää vain riskejä vältellen, mutta varautuminen on fiksua valmistautumista siihen, jos jotain yllättävää sattuu.

”Henkilökohtaisessa elämässäni olen ahkera vakuuttamaan kaikkea.”

(Artikkeli jatkuu)

Perheen tuki on tärkeää

Koko elämänsä purjehtinut Bruun on Suomenlinnan Pursiseuran kommodori ja Pohjoismaiden suurimman puisten purjeveneiden kilpailun Viaporin Tuopin tuottaja. Parhaillaan Bruun valmistautuu Ocean Globe Race -kisaan. Kisa starttasi syyskuussa, Bruunin osuus alkaa maaliskuussa.

”Eihän tämä mikään hupimatka ole. Kilpailussa purjehditaan paineen alla, ja kun tuulet ovat kovat, meno on todella raskasta. Ennen lähtöä miehistö treenaa yhdessä sekä fyysistä että henkistä voimaa.”

Kun Bruunia pyydettiin suomalaisen Spirit of Helsinki -miehistön jäseneksi, hän mietti ensin tovin. Lopulta purjehduskisan kanssa kävi samalla tavalla kuin uusien työprojektien edessä: uteliaisuus voitti.

”Halusin ottaa selvää, pystyisinkö. Tällaisen matkan voi kokea vain kerran ja nyt on sen aika. Kun päätös mukaan lähdöstä piti tehdä, perheeni kannusti minua lähtemään. Perheen tuki on tärkeää, kun mennään kohti unelmia.”


Spirit of Helsinki

Yrittäjät purjehtivat maailman ympäri Ocean Globe Race -kisassa. Spirit of Helsinki – Swan 651 on rakennettu vuonna 1984. Miehistön jäseniä yhdistävät yrittäjyyden lisäksi unelmat, intohimo purjehdukseen ja rakkaus luontoon.

Ocean Globe Race 2023 on kahdeksan kuukauden seikkailu ympäri maailmaa tavallisilla huviveneillä. Kisa alkoi Euroopasta syyskuussa 2023. Noin 27 000 mailin sprintti ympäri maapalloa jakaantuu neljään legiin. Välisatamat ovat Kapkaupunki, Auckland ja Punta del Este.

spiritofhelsinki.fi