Viikkokatsaus 27.11.2023: Seesteisissä tunnelmissa
Markkinat ovat marraskuussa ottaneet askeleen positiivisempaan alkusyksyn haasteiden jälkeen. Heikentyneiden inflaatiopaineiden myötä suurimpien koronnostojen aika vaikuttaa olevan ohi.
Erittäin heikon lokakuun jälkeen markkinasentimentti on parantunut marraskuussa huomattavasti, ja markkinalla on palattu seesteisiin tunnelmiin haasteellisemman alkusyksyn jälkeen. Osakemarkkinalla nähtiin viime viikolla positiivista kehitystä, vaikka kehitys olikin hieman aiempia viikkoja maltillisempaa. Yrityslainojen riskilisät supistuivat, mikä heijastui positiivisesti korkosijoitusten hintoihin. Loppuviikosta korkotasossa nähtiin hienoista nousua.
Valuuttamarkkinat tarjosivat viime viikolla kiinnostavaa seurattavaa. Euro vahvistui suhteessa dollariin, ja tällä hetkellä USD/EUR-vaihtokurssi hätyytteleekin jo 1,10:n tasoa. Myös muut syklisemmät valuutat, kuten Ruotsin ja Norjan kruunut, vahvistuivat. Näille valuutoille on tyypillistä vahvistua silloin, kun markkinoilla vallitsee positiivinen tunnelma ja talouskasvuodotukset paranevat.
Öljyn hinta on ollut laskussa syyskuun lopusta lähtien, ja sama kehitys jatkui viime viikolla. Öljyn hinta päätyi viikon lopuksi pieneen laskuun, kun öljyntuottajamaista koostuva OPEC+ päätti lykätä sunnuntaiksi suunniteltua kokoustaan tämän viikon torstaihin. Taustalla on tiettävästi Nigerian ja Angolan tyytymättömyys tuotantomääriensä pienuuteen. Markkinoilla lykkäyksen tulkittiin vähentävän todennäköisyyttä sille, että OPEC+ kokonaisuutena päätyisi leikkaamaan tuotantoaan. On kuitenkin edelleen mahdollista, että esimerkiksi Saudi-Arabia suostuu pienentämään omaa tuotantomääräänsä tukeakseen öljyn hintaa samalla, kun Nigerian ja Angolan tuotantokiintiöitä kasvatetaan.
Kohenevat ostopäällikköindeksit luovat toivoa euroalueella
Viime viikolla julkaistiin euroalueen yritysten luottamusta mittaavat ostopäällikköindeksit, jotka kohenivat vastoin ennakko-odotuksia sekä teollisuuden että palvelusektorin osalta. Ostopäällikköindeksit koostuvat yritysten ostopäälliköille tehtyjen kyselyiden tuloksista ja kuvaavat yritysten luottamusta tulevien kuukausien aktiviteeteista. Indeksit antavat kuvaa talouden näkymistä laajasti, ja ne kertovat eri alakomponenttiensa kautta esimerkiksi lyhyen aikavälin hinta- ja työllisyysnäkymistä.
Kun ostopäällikköindeksin lukema on yli 50, aktiviteetin odotetaan paranevan. Aktiviteetin puolestaan odotetaan heikkenevän, kun lukema on alle 50. Euroalueen ostopäällikköindeksit ovat aiemmin olleet alle viidessäkymmenessä ja selkeästi heikompia kuin verrokkialueilla Yhdysvalloissa, Kiinassa ja kehittyvillä markkinoilla.
Indeksien tasot euroalueella sekä teollisuuden että palvelusektorin osalta ovat yhä heikkoja. Tason sijaan keskeisempää on kuitenkin suunta, johon indeksit kehittyvät. Viime viikon positiivinen kehityssuunta indekseissä piristikin myös markkinoita.
Onko koronnostojen aika vihdoin ohi?
Alkaneen viikon keskeisimpänä tapahtumana voidaan pitää euroalueen marraskuun inflaation ennakkotietojen julkaisua torstaina. Markkina odottaa kokonaisinflaation maltillistuneen 2,7 prosenttiin, joka alkaa lähestyä keskuspankin kahden prosentin tavoitetasoa. Ruoan ja energian muutoksista putsatun ydininflaation uskotaan kuitenkin yhä olevan suhteellisen korkealla tasolla, 3,9 prosentissa.
Yleisesti ottaen inflaatiopaineet ovat heikentyneet lyhyellä aikavälillä, kun toteutunut inflaatio on maltillistunut ja Euroopan talouskasvuodotukset heikentyneet. Odotukset rahapolitiikan keventämisestä ovat sen seurauksena jälleen nousseet, ja ensimmäisiä toimia rahapolitiikan keventämiseksi odotetaan loppukeväästä tai alkukesästä.
Rahapolitiikan vauhdikkain kiristämistahti vaikuttaa siis olevan takanapäin. On kuitenkin tärkeää pitää mielessä, ettei tämäkään ole tae tulevasta. Jos inflaatiokehityksessä tapahtuu jotakin merkittävää, on rahapolitiikan kiristäminen yhä mahdollista. Keskuspankin kannalta haasteellista on, että inflaatiota painaa tällä hetkellä alaspäin etenkin energian hinta, joka on altis nopeille muutoksille. Vastaavasti inflaation vakaammat komponentit, kuten palvelut ja asuminen, ovat vielä korkealla tasolla.
Viikon markkinaindikaattorit
|
|
|
Periodi |
Edellinen |
Ti 28.11. |
USA |
Kuluttajien luottamus |
Marraskuu |
102.6 |
Ke 29.11. |
Euroalue |
Talouden luottamus (ESI) |
Marraskuu |
93.3 |
Ke 29.11. |
Saksa |
Kuluttajahinnat (v/v) |
Marraskuu |
3.8 % |
Ke 29.11. |
USA |
BKT-kasvu (n/n, vuotuistettu) |
Q3 |
4.9 % |
To 30.11. |
Saksa |
Vähittäismyynti (v/v) |
Lokakuu |
-4.6 % |
To 30.11. |
Saksa |
Työttömyysaste |
Marraskuu |
5.8 % |
To 30.11. |
Euroalue |
Inflaatio (v/v, 1. julkaisu) |
Marraskuu |
2.9 % |
To 30.11. |
Euroalue |
Työttömyysaste |
Lokakuu |
6.5 % |
To 30.11. |
USA |
Chicagon ostopäällikköindeksi |
Marraskuu |
44.0 |
Pe 1.12. |
USA |
Teollisuuden luottamus (ISM) |
Marraskuu |
46.7 |
Lähde: Bloomberg |
|
|
|