Viikkokatsaus 30.9.2024: Markkinakiikarit kohti syksyä
Markkinoiden vahvat tunnelmat ovat viime aikoina jatkuneet lisääntyneestä heilunnasta huolimatta. Syksyn edetessä markkinoilla puhututtavat erityisesti keskuspankkien ohjauskorot, talouskasvu ja kesällä käynnistynyt osakemarkkinoiden rotaatio.
Loppukesä oli erityisesti osakemarkkinoilla alkuvuotta heiluvampi, kun puolestaan korkomarkkinoilla heiluntaa ei juurikaan ole nähty. Nyt moni markkina on kuitenkin euromäärissä mitattuna jo lähellä tasoja, joilta heiluntaan lähdettiin heinäkuun puolivälissä, tai jopa niiden yli.
Perinteisesti syyskuu on ollut markkinoilla helppo, ja samaa ennakoitiin tälle vuodelle. Toisin kuitenkin kävi. Erityisesti alkuvuodesta kehnosti menestyneet kehittyvät markkinat ovat etenkin Kiinan johdolla olleet viimeiset pari viikkoa hurmoksessa ja peitonneet jopa Yhdysvaltojen S&P 500 -indeksin.
Mutta mitä muita asioita syksyn edetessä markkinoilla kannattaa seurata?
1. Ohjauskorot laskusuunnassa
Läntinen maailma Japania lukuun ottamatta siirtyi toden teolla keventyvän rahapolitiikan aikaan, kun myös Yhdysvaltojen keskuspankki Fed aloitti odotusten mukaisesti ohjauskorkonsa laskut syyskuussa. Ensimmäinen kahden korkopisteen lasku oli kuitenkin odotuksia räväkämpi, vaikka kokouksen lähestyessä myös markkinoiden odotukset alkoivat kallistua yli yhden korkopisteen laskun puolelle.
Ohjauskorkojen laskujen taustalla vaikuttaa erityisesti inflaatio, joka vaikuttaa viimein rauhoittuneen selvästi sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa. Esimerkiksi viime viikolla julkaistut Ranskan inflaatioluvut olivat odotuksia matalampia.
Rauhoittuva inflaatio antaa keskuspankeille nyt tilaa laskea korkojaan. Tällä hetkellä markkinat hinnoittelevatkin lisää koronlaskuja sekä Fedin että Euroopan EKP:n osalta niin kuluvalle syksylle kuin ensi vuodelle.
2. Miten talouskasvu kehittyy?
Markkinoiden huomio on viime aikoina keskittynyt erityisesti Yhdysvaltojen talouskasvuun, joka näyttää porskuttavan edelleen verrattain hyvin. Talous lepääkin tällä hetkellä erityisesti yhdysvaltalaisten kuluttajien harteilla.
Työmarkkinoihin liittyvät huolet eivät kuitenkaan ole ohi. Työmarkkinoiden hidastuminen ja sen seurauksena mahdollinen kuluttajien aseman ja ostovoiman heikentyminen voivat vaikuttaa negatiivisesti myös talouskasvuun.
Sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa teollisuussektorin kehitys on ollut hyvin vaisua. Erityisesti Saksassa tilanne on heikko, ja useampi maan suurista autoteollisuuden yhtiöistä on antanut negatiivisia tulosvaroituksia. Saksan heikko tilanne heijastuu osaltaan myös muualle Eurooppaan.
Palvelusektorin näkymät ovat puolestaan teollisuussektoria valoisampia Atlantin molemmin puolin. Jos teollisuussektori kuitenkin heikkenee merkittävästi, vähenee oletettavasti myös työpaikkojen määrä. Tämä voi puolestaan vähentää myös palveluiden kulutusta.
Tällä hetkellä aiemmin jopa ylikuumentuneen työmarkkinan hienoisesti laskusuuntainen kehitys on kuitenkin yhä terveellä tasolla. Nyt kysymys kuuluu, saadaanko heikentyvät työmarkkinaluvut pysäytettyä ajoissa. Historiallisesti tarkasteltuna työmarkkinalukujen laskusuuntaa on ollut vaikeaa pysäyttää, kun ne kerran ovat lähteneet laskemaan. Muita merkkejä talouskasvujen heikkenemisestä Yhdysvalloista ei kuitenkaan ole, joten työmarkkinalukuja seurataan vahvasti myös jatkossa
3. Rotaatio mietityttää osakesijoittajia
Kesällä käynnistynyt osakemarkkinoiden rotaatio, jossa suurten teknologiayhtiöiden osakkeista on siirrytty kohti pienempiä yhtiöitä, on jatkunut myös syksyllä, ja alkuvuoteen verrattuna esilläolevat teemat ovat vaihtuneet.
Rahapolitiikan muutosten myötä voidaan ajatella, että rotaatiota saatetaan nähdä myös jatkossa. Tulevaisuudessa markkinoilla varmasti seurataan, millainen suurten teknologiayhtiöiden riski-tuottosuhde tulee olemaan. Näiden yhtiöiden romahdus näyttää tällä hetkellä epätodennäköiseltä, mutta niiden ylivoimaisuus saattaa tulevaisuudessa jäädä historiaan. Parhaat suoriutujat saattavatkin jatkossa löytyä kestomenestyjien ulkopuolelta.
Viikon markkinaindikaattorit
Periodi
|
Edellinen
|
|||
Ma 30.9.
|
Saksa
|
Vähittäismyynti (v/v)
|
Toukokuu
|
1.8 %
|
Ma 30.9.
|
USA
|
Chicagon ostopäällikköindeksi
|
Syyskuu
|
46.1
|
Ti 1.10.
|
Euroalue
|
Inflaatio (1. julkaisu, v/v)
|
Syyskuu
|
2.2 %
|
To 3.10.
|
Euroalue
|
Tuottajahinnat (v/v)
|
Elokuu
|
-2.1 %
|
To 3.10.
|
USA
|
Tehdastilaukset (k/k)
|
Elokuu
|
5.0 %
|
To 3.10.
|
USA
|
Palvelusektorin luottamus (ISM)
|
Syyskuu
|
51.5
|
Pe 4.10.
|
USA
|
Maatalouden ulkopuolisten työpaikkojen muutos (k/k)
|
Syyskuu
|
142 000
|
Lähde: Bloomberg
|