Nytkään ei ole liian aikaista sijoittaa eläkkeeseen
Lisäeläke mahdollistaa yrittäjälle joustavan ja tehokkaan keinon turvata eläkeaikaista elintasoa ja mahdollistaa joustavan eläköitymisen. Nuorena eläkesäästämisen aloittanut yrittäjä pääsee helpommalla, mutta eläkeiän lähestyessäkin ehtii vielä sijoittaa.
Kuva: Alexander Andrews, Unsplash
Yrittäjän eläke muodostuu yksinkertaisimmillaan pakollisen eläkevakuutuksen (YEL-vakuutus) perusteella. Hyvin sujuneesta liiketoiminnasta huolimatta pelkkä YEL-tuloon perustuva lakisääteinen eläke harvoin riittää eläkevuosiksi, sillä moni yrittäjä määrittää eläkkeen perusteena olevan työtulonsa liian alhaiseksi.
Mandatumin teettämän selvityksen* mukaan hieman yli puolet yrittäjistä on varautunut eläkeaikaan myös vapaaehtoisella lisäeläkkeellä, joita ovat kollektiivinen ryhmäeläkevakuutus ja yrityksen yksilöllinen lisäeläke. Ne ovat joustavia ja tehokkaita tapoja kerryttää lisätuloa lakisääteisen eläkkeen päälle.
Eläkeikä nousee jatkuvasti, jolloin lisäeläke voi mahdollistaa aikaisemman työelämästä pois jäämisen. Lisäeläkevakuutus toimii myös turvana elämän yllättävien tilanteiden, kuten työkyvyttömyyden ja kuoleman, varalla.
Mitä aiemmin lisäeläkkeeseen sijoittamisen aloittaa, sitä enemmän säästöjä ehtii kerryttää. Vaikka työura olisi ehtinyt jo pitkälle, ei eläkesäästämisen aloittaminen ole liian myöhäistä. Silloin se vaatii kuitenkin enemmän määrätietoisuutta ja kurinalaisen sijoitussuunnitelman.
Koostimme yhteen esimerkkitapauksia** yrittäjistä, jotka aloittavat lisäeläkkeensä kerryttämisen tavoitteenaan päästä nauttimaan eläkepäivistä 60-vuotiaana. Laskelmat on tehty niin, että yrittäjät voivat nostaa lisäeläkettä 75-vuotiaaksi saakka. Tunnistatko tapauksista oman tilanteesi?
30-vuotias yrittäjä
Yrittäjä aloittaa lisäeläkesäästämisen koko henkilökunnan kollektiiviseen ryhmäeläkevakuutukseen 30-vuotiaana. Yhtiö maksaa eläkevakuutusmaksuja kaikille vakuutetuille vuosittain 6841 euron tasamaksun, mikä on kuukausitasolla noin 570 euroa työntekijää kohti.
Yrittäjä jää kolmenkymmenen vuoden päästä kollektiivisen ryhmäeläkkeen eläkeiässä 60-vuotiaana eläkkeelle ja saa tällöin nostaa lisäeläkettä 3 000 euroa kuussa. Lakisääteisen eläkkeen alkaessa 68-vuotiaana kuukausittaisen lisäeläkkeen suuruus muuttuu 1 500 euroon. Yrittäjä saa 1 500 euron lisäeläkettä aina 75-vuotiaaksi saakka.
40-vuotias yrittäjä
Yrittäjä aloittaa lisäeläkesäästämisen 40-vuotiaana koko henkilökunnan kollektiiviseen ryhmäeläkevakuutukseen. Yhtiö maksaa vuosittain eläkevakuutusmaksuja kaikille vakuutetuille 11 920 euron tasamaksun, mikä on kuukausitasolla noin 993 euroa työntekijää kohti.
Yrittäjä jää kahdenkymmenen vuoden päästä kollektiivisen ryhmäeläkkeen eläkeiässä 60-vuotiaana eläkkeelle ja saa tällöin nostaa lisäeläkettä 3 000 euroa kuussa. Lakisääteisen eläkkeen alkaessa noin 67-vuotiaana kuukausittaisen lisäeläkkeen suuruus muuttuu 1 500 euroon. Yrittäjä saa 1 500 euron lisäeläkettä aina 75-vuotiaaksi saakka.
50-vuotias yrittäjä
Yrittäjä aloittaa lisäeläkesäästämisen koko henkilökunnan kollektiiviseen ryhmäeläkevakuutukseen 50-vuotiaana. Yhtiö maksaa eläkevakuutusmaksuja kaikille vakuutetuille vuosittain 26 260 euron tasamaksun, mikä on kuukausitasolla noin 2188 euroa työntekijää kohti.
Yrittäjä jää kymmenen vuoden päästä kollektiivisen ryhmäeläkkeen eläkeiässä 60-vuotiaana eläkkeelle ja saa tällöin nostaa lisäeläkettä 3 000 euroa kuussa. Lakisääteisen eläkkeen alkaessa noin 66-vuotiaana kuukausittaisen lisäeläkkeen suuruus muuttuu 1 500 euroon. Yrittäjä saa 1 500 euron lisäeläkettä aina 75-vuotiaaksi saakka.
* Mandatum Life Palvelut Oy:n teettämän tutkimuksen toteutti Innolink. Tutkimus toteutettiin 9-10/2024 ja siihen osallistui 201 vastaajaa.
** Esimerkkitapausten laskelmat on tehty 4,5 prosentin tuotto-odotuksella 100 % henkivakuutuksen sisältävän lisäeläkkeen sijoitukselle. Huomaathan, että sijoitusten tuotto voi vaihdella huomattavasti. Yrittäjän lisäeläke voi koostua esimerkiksi henkilökohtaisesta eläketurvasta ja ryhmäeläkevakuutuksesta.
Artikkeli on julkaistu alunperin 27.1.2023 ja päivitetty 30.10.2024.
30.10.2024
30.10.2024
TILAA UUTISKIRJE
Mitä markkinoilla tapahtuu ja miksi?
Lue Mandatumin uutiskirjeestä kiinnostavimmat artikkelit taloudesta ja sijoittamisen eri tavoista, sekä uudista näkökulmiasi työelämästä, yritysmaailmasta ja arjen riskeihin varautumisesta.