Salkunhoidon blogi: Politiikan ja markkinoiden paritanssi

Vuosi 2024 jää historiaan vaalien supervuotena. Puhetta aiheesta riittää, mutta paljonko vaaleilla on sijoittajille oikeasti merkitystä?

Lassi Järvinen

Lassi Järvinen
Salkunhoidon blogi
Lassi Järvinen

Lassi Järvinen, Mandatumin allokaatiotuotteista vastaava johtaja

Muistan katselleeni näyttöäni tavallisen tuntuisena lokakuun päivänä vuonna 2020, kun huomasin Yhdysvaltain osakemarkkinoiden yhtäkkiä putoavan jyrkänteeltä. Vilkaisu uutisotsikoihin kertoi heti syyn. Yhdysvaltain silloinen presidentti Donald Trump oli saanut koronavirustartunnan. Nasdaq 100 -indeksi laski tuona perjantaina yli kaksi prosenttia, joka silloisessa markkinassa vastasi noin 380 miljardia Yhdysvaltain dollaria.

Politiikan ja markkinoiden kohtalonyhteydestä puhutaan säännöllisesti, mutta kuluvana vuonna, jolloin vaaleja pidetään globaalisti ennätystahtiin, on puhetta riittänyt erityisen paljon. Euroopan ja Ranskan alkukesän poliittista kuohuntaa voi pitää epilogina ennen Yhdysvaltain marraskuussa pidettäviä vaaleja. Mutta kuinka paljon politiikka todellisuudessa markkinoihin vaikuttaa? 

Trumpin koronavirustartunnan kaltaisessa tilanteessa ei ole välttämättä suuri yllätys, että maailman ehkäpä vaikutusvaltaisimman ihmisen vakavat terveyshuolet herättivät huolta myös sijoitusmarkkinoilla. Toisaalta yksittäisen yrityksen näkökulmasta, joista myös esimerkiksi Nasdaq-indeksi koostuu, vaikutusten pohdinta menee kiharaisemmaksi. Miksi esimerkiksi Yhdysvaltain Keski-Lännessä kenkiä valmistavan yrityksen markkina-arvo olisi uutisen ansiosta merkittävästi alhaisempi?

Vastaus piilee tietenkin arvaamattomuudessa. Siinä, että sijoittajien on hankalaa arvioida historiallisesti harvinaisen tapahtuman vaikutuksia osakkeisiin yleisesti tai kenkätehtaisiin erityisesti. Todennäköistä on, että vaikutukset ovat pieniä, mutta entä jos eivät olekaan? Epävarmuuden lisääntyessä riskejä vähennetään, liittyivät epävarmuudet sitten mihin tahansa.

Vaalien lähestyessä tilanne on toinen. Päivämäärä on kaikkien tiedossa, ja isoilla kirjaimilla kirjoitettuihin otsikoihin osataan varautua etukäteen. Epävarmuus liittyy kuitenkin otsikoiden sisältöön. Kuka voittaa ja millaista politiikkaa voittaja lopulta ajaa? Esimerkki on erityisen helppoa valita jälleen Yhdysvalloista, jossa marraskuun vaalien esinäytöksien dramatiikka hakee jo nyt vertaistaan. 

Juuri nyt voittajan veikkaaminen vaikuttaa kolikonheitolta. Vaikka tässä onnistuisi päätymään Fortunan suosioon, pitäisi vielä arvata, mitä voittaja aikoo. Tämä ei ole helppoa, sillä ilmassa on kysymysmerkkejä molempien puolueiden talouspolitiikan osalta.

Historia osoittaa, että politiikalla on sijoittajalle eniten merkitystä silloin, kun sitä tehdään vähiten. Yhdysvaltalaispankki J.P. Morganin tekemän tutkimuksen mukaan yhdysvaltalaisten osakkeiden tuotot ovat hieman heikompia ja heilunta on suurempaa vaalivuosina, jolloin politiikassa keskitytään kampanjointiin ja epävarmuus tulevasta on suurimmillaan. Vaalien jälkeen tilanne kuitenkin muuttuu. Tuotot parantuvat riippumatta siitä, mitä vaaleissa tapahtuu. Valitun presidentin puolueella on vain hyvin vähän merkitystä. Kovin suurta merkitystä ei ole silläkään, hallitseeko yksi puolue Valkoista taloa, senaattia ja edustajainhuonetta vai onko valta jakaantunut puolueiden välille. (Lähde

Eikö politiikalla siis lopulta ole merkitystä markkinoiden suunnalle? Laajentamalla horisonttia voi nopeasti todeta, että johtopäätös on ehkä turhan äkkipikainen. Politiikan isot murroskohdat eittämättä vaikuttavat. Kysykää vaikka Venezuelasta. Tai Brexitin jälkeisestä Britanniasta. Olennaista onkin muutoksen suuruus. Vaikkapa yli tuhannen prosentin vuosi-inflaatio, kuluttajien ajautuminen äärimmäiseen köyhyyteen tai lähes kaikkien ulkomaankauppasopimusten raukeaminen eittämättä muuttaisivat esimerkkinämme toimineen kenkätehtailijan tulevaisuuden näkymiä. Mutta entä puoli prosenttia matalampi yritysvero tai infrastruktuuriin kohdistuva investointipaketti? Niilläkin on toki vaikutusta, mutta jatkuvasti muuttuvassa ympäröivän talouden, kuluttajakäyttäytymisen ja finanssimarkkinoiden palapelissä lopulta vain melko rajallisesti.

Vaalivuosi on täynnä mahdollisuuksia. Häilyvistä vaikutuksistaan huolimatta, tai pikemminkin niistä johtuen, se tarjoaa mahdollisuuksia myös sijoittajille. Nykyisessä, varsin värikkäässä poliittisessa ilmapiirissä markkinoilla sorrutaan herkästi ylilyönteihin. Niitä hyödyntämällä pitkäjänteinen sijoittaja on todennäköisesti vahvoilla. Osakemarkkinoiden historia kun osoittaa, että niin kenkätehtailijat kuin monien muidenkin alojen toimijat ovat pitkässä juoksussa pärjänneet ihan mukavasti.

Mikään tässä esitetty ei ole eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi tai kehotukseksi merkitä, ostaa tai myydä arvopapereita. Rahoitusvälineiden tuottojen historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta tuotosta. Esitetyt tiedot perustuvat esityksen tekohetkellä käytössä olleisiin tietoihin sekä salkunhoidon sen hetkisiin näkemyksiin ja arvioihin. Mandatum ei takaa esitettyjen tietojen, näkemysten tai arvioiden oikeellisuutta tai täydellisyyttä eikä vastaa tietojen käytöstä mahdollisesti aiheutuvista suorista tai epäsuorista vahingoista, kuluista tai menetyksistä.

15.10.2024

Salkunhoidon blogi

TILAA UUTISKIRJE

Mitä markkinoilla tapahtuu ja miksi? 
Lue Mandatumin uutiskirjeestä kiinnostavimmat artikkelit taloudesta ja sijoittamisen eri tavoista, sekä uudista näkökulmiasi työelämästä, yritysmaailmasta ja arjen riskeihin varautumisesta.