Siivet kantapäihin

Juhani Lehtonen:

Onhan se ihmeellistä, että meillä on ollut yli 15 vuotta talouskasvuton ympäristö. Nyt ennustetaan vihdoin noin kahden prosentin kasvua vuodelle 2024. Kasvu alkaakin olla Suomelle kohtalonkysymys. Menetetyllä bkt:llä olisi pystynyt rahoittamaan aika paljon kaikenlaista. Sinulla on pitkä perspektiivi. Mitä ajattelet tästä?

Björn Wahlroos:

Olen laskenut, että jos Suomen talous olisi kasvanut 17 vuotena 1,5 prosenttia vuodessa, se olisi tehnyt 28 prosenttia lisää bkt:hen. Se olisi euroina runsaat 70 miljardia eli kaksi kertaa enemmän kuin valtiontalouden 12 miljardin euron alijäämä ja 24 miljardin euron terveysmenot yhteensä. Nuoruudessani 1,5 prosentin talouskasvua olisi pidetty pateettisen matalana, eikö totta?

Tämän voi konkretisoida myös toisella tavalla, eli jokaiselle suomalaiselle tuo kasvu tarkoittaisi tuhatta euroa kuussa.

Tämä on häkellyttävää ja käsittämätön menetys. Minua sanotaan pahanilmanlinnuksi, kun muistuttelen tästä. Tämä on pitkän aikavälin ongelma. Kenen tahansa ekonomistin mielestä 17 vuotta on pitkä aika.

Koska tämä ei ole laskusuhdanne, tätä ei voi ratkaista keynesiläisillä suhdannepoliittisilla toimilla. Tulemme siis kysymykseen kannustimista.

Lehtonen:

Kannustimia on tutkittu taloustieteessä 1960-luvulta asti. Esimerkiksi Kenneth Arrow, William Vickrey ja monet muut taloustieteen suuret nimet ovat luoneet vahvan tieteellisen pohjan. Teoriaa kehitettäessä on tutkittu yksilöiden, ryhmien ja suurten kokonaisuuksien toimintaa. Tiedetään teoreettisesti ja myös käytännön esimerkein, että kannustimet vaikuttavat erittäin tehokkaasti. On hämmentävää, että toimien vieminen makrotasolla käytäntöön on lopulta kuitenkin niin vaikeaa.

Wahlroos:

Se loukkaa ihmisten yksilöllisyyttä. Ihmiset kokevat loukkaavana, että taloustiede voisi kertoa jotain ihmisen käyttäytymisestä. Ekonomistit eivät sinänsä puhu yksittäisistä ihmisistä, vaan mikrotalousteoria käsittelee aina pienempiä tai suurempia aggregoituja ryhmiä. Se ei koskaan ota kantaa yksittäisiin preferensseihin, vaan yrittää löytää sellaisia tekijöitä, jotka vaikuttavat samalla tavalla kaikkien valintakäyttäytymiseen riippumatta yksittäisistä preferensseistä. Jos esimerkiksi arvonlisäveroa korotetaan, tiedämme, millä tavalla ihmiset käyttäytyvät ryhmänä, vaikka ryhmän sisällä he voivat käyttäytyä eri tavoin.

Tämä idea, että voit lausua jotain talouspoliittisten tai taloudellisten toimien, kuten hintojen muutosten vaikutuksista, loukkaamatta yksilön yksilöllisyyttä tai valinnanvapautta – se on hirveän vaikeaa ihmisten ymmärtää. Taloustiede ei lähde siitä, että kaikki ihmiset toimivat rationaalisesti.

Lehtonen:

Juuri niin. 1970- ja 1980-luvuilla peliteoria lähti ratkaisemaan epätäydellisen informaation alla olevaa strategista käyttäytymistä. Esiin pullahtivat esimerkiksi moraalikato (moral hazard) ja haitallinen valikoituminen (adverse selection). Peliteorian avulla on myös todistettu, etteivät ihmiset käyttäydy välttämättä rationaalisesti.

Wahlroos:

Mikrotaloustiede ei mitenkään oleta, että koko tämä harmaa massa olisi täynnä differentiaaliyhtälöjärjestelmiä ratkovia robotteja. Se on markkinamekanismi, joka tuottaa irrationaalisen ja omien tottumustensa perässä kulkevan massan toiminnasta järkevän tuleman.
 
Kukaan järkevästi koulutettu mikrotaloustieteilijä ei väitä, että kaikki ihmiset olisivat samanlaisia robotteja. Huutokauppaprosessissa syntyy markkinahintoja, jotka ovat järkeviä, koska huutokaupat voittavat ne, jotka määrittivät hinnat rationaalisesti.

Voiko ajatella, että Ruotsissa oli rohkeutta tehdä isot liikkeet niin, että kansalaiset saivat vaurastua?

Lehtonen:

Eikö tätä teorian taustaa vasten ole eriskummallista, että Suomen kanssa suunnilleen samankokoiset tai lähellä sijaitsevat maat ovat ymmärtäneet, että kannustimilla on vaikutusta ja ne ovat vieneet ne käytäntöön kansakunnan tasolla? Näin ovat tehneet esimerkiksi Ruotsi, Irlanti ja viimeksi Viro. 

Wahlroos:

Se täytyy oppia kantapään kautta. Jostain syystä suomalaisten kantapään nahka on hirveän paksu. Mainitsit Ruotsin. Ruotsi teki kaiken päin helvettiä koko 1970-luvun ja suuren osan 1980-lukua ja jäi joka vuosi tukevasti prosentin jälkeen Suomen talouskasvusta.

Ruotsissa kymmenet tuhannet ihmiset äänestivät jaloillaan ja muuttivat esimerkiksi Britanniaan.

Kannustinten vaikutukset ovat helpoimmin ymmärrettävissä, kun näkee niiden puutteen vaikutuksen.

Mehän jo pääsimme ihan lähelle Ruotsin bkt per kapitaa 2000-luvun alkuvuosina. Sitten kasvuero alkoi levähtää taas Ruotsin hyväksi.

Lehtonen:

Voiko ajatella, että Ruotsissa oli rohkeutta tehdä isot liikkeet niin, että kansalaiset saivat vaurastua? Sitten tehtiin muutoksia kannustinjärjestelmään pitkällä aikavälillä niin, että houkuteltiin ihmisiä takaisin? Aika moni lähtijöistä taisi palata Ruotsiin.

Wahlroos:

Varsinkin varakkaista ja kapitalisteista suuri osa muutti takaisin. Olen ihan varma, että Suomessakin valtaosa poliittisista liikkeistä haluaa luoda vaurautta ihmisille ja kansakunnalle. Probleema on vain, että miten se tehdään.

Lehtonen:

Ruotsin satoja vuosia vanhassa yhteiskuntamallissa on perimysjärjestyksineen rakennettu raamit yli sukupolvien menevälle vaurastumiselle. Perinne näkyy vieläkin politiikassa.

Wahlroos:

Tälle mallille perustuu myös Ruotsin käsitys siitä, miten kestävä elinkeinoelämä on rakennettu. Sen ilmiselvä ilmenemismuoto on Wallenbergit, tuo pienimuotoinen sukuimperio.

Missään muussa maassa maailmassa perheyrityksiä, avainosakkeenomistajia ja pitkäjänteisyyttä ei arvosteta niin kuin Ruotsissa, vaikka sehän ei ole yksiselitteisesti hyvä asia.

Lehtonen:

Tämän kulttuurin yksi ilmentymä taitaa olla, että Viroa lukuun ottamatta Ruotsissa on enemmän yksisarvisia, eli kasvuyrityksiä, joiden arvostus nousee yli miljardiin dollariin, suhteessa väestöön kuin missään muussa Euroopan maassa.

Wahlroos:

Ruotsi on Suomea dynaamisempi ympäristö. Tässä suhteessa toinen tärkeä ominaisuus on kotimaisen pääoman saatavuus. Kun suomalainen kasvuyritys hakee vähän isommassa kokoluokassa privaattisijoittajia mukaan, lähes poikkeuksetta käy niin, että se myydään kansainvälisille tai amerikkalaisille myöhemmän vaiheen venture-sijoittajille. Ruotsissa melkein kaikilla sarjayrittäjillä on tämän vaihtoehdon lisäksi mahdollisuus kääntyä ruotsalaisten sijoitusyhtiöiden, varakkaiden perheiden, monen vaihtoehdon puoleen. Ruotsissa yksisarviset voivat jäädä Suomea useammin kotimaiseen omistukseen.

Hyvät veronmaksajat näkevät Ruotsin casena, johon kannattaa sijoittaa.

Lehtonen:

Ruotsalaiset menestyneet kasvuyrittäjät kommentoivat usein, että hyvinvointivaltion turvaverkko on etu riskinotossa eli yrittämisessä. Hyvinvointivaltiohan on yksi suuri kannustinjärjestelmä. Mitä ajattelet tästä?

Wahlroos:

Monelle tällainen hyvinvointivaltio on aika lähellä ihanneyhteiskuntaa – en tosin väitä, että minulle. Se turvaa, jos menee aidosti päin prinkkalaa esimerkiksi terveyssyistä ja takaa kutakuinkin tasapuoliset mahdollisuudet kaikille. 

Mutta se on rakennettu niin fiksulla tavalla, että se tarjoaa kuitenkin kannustimet. Verotus heille, jotka tarjoavat suurimpia kontribuutioita hyvinvointivaltion rahoitukseen, on siinä määrin kohtuullinen, etteivät he lähde Ruotsista pois. Hyvät veronmaksajat näkevät Ruotsin casena, johon kannattaa sijoittaa.

Lehtonen:

Fair game – reilu peli, eikö vain?

Wahlroos:

Ruotsi on esimerkki siitä, että on mahdollista rakentaa hyvinvointiyhteiskunta, joka myös jotakuinkin toimii taloudellisesti. Jos projisoidaan Suomeen, ongelma on se, ettei hyvinvointiyhteiskunta pysy pystyssä ilman talouskasvua ja investointeja eli ilman sitä, että kapitalismi ja markkinatalous toimivat hyvinvointiyhteiskunnan puitteissa. Olen usein muistuttanut siitä, että kapitalismi ilman kapitalisteja ei toimi erityisen hyvin.

Lehtonen:

Palataan Suomen kohtalonkysymykseen eli kasvuun. Makrotalousteoriassa bkt:n trendikasvu määritellään laskemalla yhteen työvoiman määrän kasvu ja tuottavuuden kasvu. 

Kotoperäinen työvoiman kasvu on Suomessa 1830-luvun tasolla, eli syntyvyys on hyvin alhainen. Tehtyjen työtuntien määrä suhteessa verrokkimaihin on matala.

Me taidamme tarvita jotain aika radikaalia. Olen joskus vertaillut Suomea suunnilleen samankokoiseen, 5,3 miljoonan asukkaan Irlantiin. Sekin sijaitsee Euroopan reunalla, joutui menemään kovien pankkikriisien läpi ja puimaan pitkän aikavälin kasvun edellytyksiä.

Merkittävä ratkaisu Irlannissa oli houkutella kansainvälisiä suuryrityksiä ja pääkonttoreita laskemalla yhteisöverokanta rajusti alas 12,5 prosenttiin.

Wahlroos:

Olet ihan oikeassa, Irlanti on käsittämätön stoori. Reunavaltioaseman lisäksi Suomelle ja Irlannille on yhteistä samanlainen suhde alkoholiin ja se, että molemmat inhoavat itänaapuriaan.

Lehtonen:

Irlannin yhteisöverokertymä tällä matalalla veroasteella oli 25 miljardia euroa vuonna 2023. 

Wahlroos:

Ja kun sanot tämän, suomalainen makroekonomisti sanoo, että sehän ei ole oikein, koska se tulee amerikkalaisilta, globaaleilta yhtiöiltä.

Lehtonen:

Entä sitten!

Wahlroos:

Täsmälleen. Jos kaikki EU-maat ja kaikki Yhdysvaltojen osavaltiot laittaa järjestykseen bkt per kapitan perusteella, niin 30 ensimmäisen joukossa on 28 Yhdysvaltojen osavaltiota ja kaksi EU-maata: Luxemburg ja Irlanti.

Mitä yhteistä on Irlannilla ja Luxemburgilla? Matala verotus, toisin sanoen määrätietoinen verokilpailu. Irlantilaiset ovat menestyksekkäästi houkutelleet eurooppalaisia holdingyhtiöitä ja amerikkalaisten yhtiöiden Euroopan-toimintoja ja myös tuotantoa.

Lehtonen:

Minusta tässä olisi mietinnän paikka. Olisiko tällainen isojen loikkien harppominen niin kutsuttujen tiikeritalouksen tapaan mahdollista Suomelle?

Wahlroos:

Ikävä kyllä, Suomesta on tullut pienten askelten maa. Niin kauan kuin menee hyvin, pienet askeleet ovat hyviä, koska silloin ei tule astuttua kauas menestyksen polulta. Mutta kun olet mennyt 17 vuotta metsään, pienet askeleet eivät oikein tuo pois sieltä.

Lehtonen:

Mielestäni nyt tarvitaan innostava pitkän aikavälin päämäärä, johon poliitikot sitoutuisivat yli vaalisyklin ja parlamentaarisesti.

Wahlroos:

Ei sitä saada koskaan aikaiseksi. Ensinnäkin meillä on hajanaisempi puoluekenttä kuin koskaan aiemmin. Toiseksi tyypillinen talouspoliittinen kommentti on, että kuusi kuukautta jonkin toimenpiteen käyttöönoton jälkeen todetaan, että eihän sillä ollut mitään vaikutuksia.

Verotukseen ja melkein mihin tahansa kannustimiin liittyvät vaikutukset ovat pitkän aikavälin efektejä. Ne voivat tulla esille bkt-datasta kymmenen vuoden kuluttua.

Esimerkiksi alhaisen verotuksen ja nopean kasvun välillä on selkeä korrelaatio. Todelliset kvartaalianalyytikot löytyvätkin keynesiläisistä, jotka tuijottavat liian lyhyen aikavälin vaikutuksia.

Suomella on todellinen pitkän aikavälin ongelma, jota ei voi ratkaista millään yksinkertaisella tempulla. Siksi olet tavallaan oikeassa, että pitäisi synnyttää pitkän aikavälin ohjelma.

Ruotsissa maksetaan pääomatuloveroa 30 prosenttia osingoista. Se ei ole muuttunut pitkään aikaan. Takaisin Ruotsiin muuttaneet monimiljardöörit maksavat tämän 30 prosenttia osingoistaan. Luulen, että se on aika lailla juuri se maksimi, jonka he viitsivät maksaa.
 
Ruotsalaiset poliitikot ovat olleet fiksuja, koska he ovat poistaneet perintö- ja varallisuusveron kaltaisia valtiolle matalatuottoisia veroja. Ne eivät tuottaneet paljon, mutta todella häiritsivät näitä isoja veronmaksajia. Näin ruotsalaiset ovat löytäneet hintatason, jolla he voivat lähes maksimoida verotason ilman, että menettävät yhtään todella suurta veronmaksajaa.

Lehtonen:

Mitä jos otettaisiin esimerkiksi 20 vuotta eli viisi vaalikautta? Eikös tässä olisi kunnon Suomi–Ruotsi-maaottelun paikka? Sinä aikana voisimme kuroa alisuoriutumisemme kiinni Ruotsiin ja vielä ohikin. Kuten totesit aiemmin, kerranhan me jo tämän teimme vajaat 20 vuotta sitten.

Wahlroos:

Tämä on kaunis ajatus, eikä ihan väärä. Siksi niin usein viittaankin Ruotsiin. Se on tärkeä esimerkki siksi, että siedettävä taloudellinen suorituskyky ja markkinatalous eivät ole mitenkään hyvinvointiyhteiskunnan vastaisia. Kannustimet ovat siis avain tämän pitkän aikavälin ongelman ratkaisemiseen. On mahdollista rakentaa kaikista huolta pitävä yhteiskunta, joka myös on sellainen, että kapitalistit haluavat panostaa siihen.

”Hyvinhän se on mennyt”

Björn Wahlroos, jätit Sammon hallituksen puheenjohtajuuden keväällä 2023. Olit puheenjohtajana sitä mieltä, että Mandatumin irrottaminen Sammosta ja vieminen pörssiin oli yhtiölle paras vaihtoehto. Mandatum listautui Helsingin pörssiin lokakuussa 2023. Miten Mandatumin ensimmäinen vuosi pörssiyhtiönä on mielestäsi sujunut?

Wahlroos:

Se oli monessa suhteessa onnellinen ratkaisu. Se loi osakkeenomistajille hieman lisävarallisuutta. Sampo ja Mandatum ovat erossa toisistaan vähän arvokkaampia kuin ne olisivat yhdessä. Mandatumin osake on kehittynyt suunnilleen niin kuin tuolloin arvioin, tämän voivat monet tuttavani todistaa.

Ei ole varmaan mikään salaisuus, että minä ja perheeni kuulumme Mandatumin kymmenen suurimman osakkeenomistajan joukkoon.

Oletan myös, että pidemmällä aikavälillä tämä on Mandatumille sisäisestikin kannustava ratkaisu. On oma pörssikurssi, jota seurata. Mandatum ei ole pieni osa suurta organisaatiota, vaan keskisuuri itsenäinen organisaationsa. Siihen liittyvät kannustinjärjestelmät ja yleinen tunnelma tuottavat dynamiikkaa. Eli hyvinhän se on mennyt.

Lue lisää Sulje