Rakas ristiriitojen baletti

Kämmenet puristavat tankoja, katseet ovat edessä. Kukaan ei hiiskahdakaan. 

Pianisti painaa sormensa koskettimille, ja klassinen musiikki kajahtaa Petipa-salissa, Pariisin Opéra Garnierin ylimmän kerroksen kupolin alla. Tanssinopettajan kädet taputtavat terävästi tahtia samalla kun hän kailottaa liikeradan käskyjä. 

Battement! Grand battement! Frappé frappé frappé! 

Balettitanssija Ida Viikinkoski, 29, tekee työtä käskettyä. Sarjan jälkeen musiikki loppuu ja salin täyttää kollektiivinen huohotus. Viikinkoski käy muiskauttamassa kollegalle poskisuukot ja pyyhkäisee hikeä otsaltaan. Hän irrottaa kirjavat säärystimensä ja kaivaa kärkitossut kassista. Pian isovarpaiden päälle painautuvat silikonisuojat, jotka estävät kynsien tummumisen. Lopuksi Viikinkoski tunkee tossujen kärkiin vielä luonnonvillaa, joka imee nestettä. Niin rakkuloita tulee vähemmän.

Harppauksin maailman huipulle

Yhdeksänvuotiaana Viikinkoski sen tiesi. Hänestä tulisi tanssija.

Hän aloitti balettikoulussa Hyvinkäällä ja siirtyi sitten Suomen kansallisoopperan ja -baletin balettioppilaitokseen. Kesäleirillä Helsingissä Pariisin oopperan baletin johtaja ehdotti 16-vuotiaalle koehakua Pariisiin. Viikinkoski lähti, empimättä.

”Se oli kuin elokuvasta. Pariisissa oppilaat niiasivat ja kumarsivat hämmästyneille vanhemmilleni. Tunnilla 80-vuotias balettiopettaja ei puhunut sanaakaan englantia, näytti liikkeet nopeasti ja tunnelma oli kuin armeijassa. Jännitin niin, että pohkeeni kramppasivat enkä pystynyt menemään puolivarpaille.”

Viikinkoski otettiin heti sisään l'Opéraan. Hän muutti Pariisin Nanterren balettisisäoppilaitokseen ja asui viikonloput suomalaisten sijaisperheiden luona. Hän ei puhunut ranskaa eikä tuntenut koulusta kuin yhden opiskelijan entuudestaan. Kaikki harjoittelivat yksin ja hiljaa. Jokainen halusi tanssijaksi hinnalla millä hyvänsä.

Vuonna 2013 kahdeksantoistavuotias Viikinkoski kiinnitettiin Pariisin oopperan baletin kuoroon ensimmäisenä suomalaisena. Sinne valitaan vain huiput.

”Kaikki oli uskomatonta. Oopperan lavalla tunsin tanssivani kuin siivillä.”

Nyt Viikinkoski kulkee tottuneesti Oopperatalon kulisseissa ja pujottelee kapeita käytäviä pitkin pukuhuoneeseen numero 65. Sen hän jakaa kollegansa Aubane Philbertin kanssa. Hyllyt pursuavat kärkitossuja ja tyllihameita, molemmilla on peilipöydät ja perältä löytyy kylpyhuone. 

Tänne päästäkseen Viikinkoski on tehnyt valtavasti töitä ja osallistunut vuosittaisiin concours-kilpailuihin, joista voi saada ylennyksen. Quadrille-kuorolaisesta voi ensin tulla coryphée, sitten puolisolisti sujet. Ylimpänä tanssijahierarkiassa ovat ensitanssija eli première danseuse ja étoile-tähtisolisti, jotka baletin johtaja määrää. Tähtiä Pariisissa on tällä hetkellä 16. Kaiken kaikkiaan tanssijoita on 156. Viikinkoski on sujet, joka tanssii sooloja ja kuoroa. Sujet’nä hän on Pariisin ja maailman absoluuttista kärkeä.

Ensimmäiseen concoursiin Viikinkoski osallistui marraskuussa 2014. Hän ajatteli vain kokeilla onneaan, vaikka oli kuullut kauhutarinoita ja baletin ilmapiiri muuttui ennen kilpailua stressaantuneeksi. 

”Tanssin iloisena yksin lavalla pakollisen osan Joutsenlampea ja valitsemani Kevät-variaation. Sain näyttää, mitä osasin. Kun tulokset tulivat, istuimme vanhempieni kanssa rue Saint Annen japanilaisravintolassa lounaalla. Pillahdimme kaikki itkuun”, Viikinkoski kertoo ja herkistyy yhä.

Vuoden 2015 marraskuussa Viikinkoski sai toisen ylennyksen. Ura oli rakettimaisessa nousussa, valttikorttina fyysinen räjähtävyys. Oopperan baletin silloinen johtaja Benjamin Millepied antoi 20-vuotiaalle Viikinkoskelle upeita sooloja, kuten Bajadeerin Gamzattin pääroolin. 

”Kaikki oli uskomatonta. Oopperan lavalla tunsin tanssivani kuin siivillä.”

Viikinkoski on tanssinut esimerkiksi Joutsenlammessa, Tuhkimossa ja Carmenissa ja osallistunut seitsemään kilpailuun.

(Artikkeli jatkuu)

Itsetuntemuksen asettamat rajat

Viisi produktiota ja noin 90 esitystä per vuosi. Balettitunteja parikymmentä kuukaudessa ja vaihtelevat työajat. Treenejä oopperan kuntosalilla, gyrotonic-harjoituksia ja pilates- tai joogatunteja. 

”Nuorempana minulla oli enemmän aikaa käydä salilla. Nykyään aikaa on vähemmän, ja kulutan sitä mieluusti myös tanssijapoikaystäväni ja ystävieni kanssa. Jos on fyysisesti liian väsynyt, tulee loukkaantumisia. Baletti on tasapainoilua työnteon ja rajojen laittamisen välillä.”

Se on vain yksi baletin ristiriidoista. Viikinkoski antaa toisen esimerkin asettumalla tanssiasentoon: jalat aukikiertoon, lantio eteen, rintakehä ylös, kylkiluut alas, olkapäät taakse ja käsivarret kiertoon. Viikinkoski nauraa. Asento on älytön. 

”Vaikka baletti on fyysisesti rankkaa urheilua eikä mikään sen asennoissa ole luonnollista, se ei silti saa ikinä näyttää siltä.”

Baletissa pitää oppia jo lapsena ottamaan vastuuta kuin aikuinen. 

”Mutta kun aikuisena saa kiinnityksen, aletaan kohdella kuin lasta. Pitää tehdä, mitä harjoittajat sanovat, eikä heitä saa kyseenalaistaa, vaikka olemme kaikki ihan yhtä ammattilaisia.”

”Baletti on tasapainoilua työnteon ja rajojen laittamisen välillä.”

Balettitanssijan työssä itsensä tunteminen on tärkeää mutta vaikeaa, eikä vain nuoren iän vuoksi. Kun omanarvontunto riippuu siitä, mitä muut sanovat, se vääristyy.

”Balettitanssijan työ vaatii itsensä kyseenalaistamista ja sinnikkyyttä. On tärkeää oppia tuntemaan, mihin pystyy. Pettymyksiä tulee väistämättä, ja silloin oman arvonsa voi helposti vetää mutaan. Kamppailen sen kanssa itsekin.”

Koronavuosien jälkeen Oopperalle ilmestyi psykologi, jonka luona Viikinkoski käy nykyään säännöllisesti. Lisäksi hän hoitaa itseään käymällä päivittäin joko fysioterapeutilla, kehonhuoltoharjoittajilla, osteopaatilla tai hierojalla. Vuosien varrella Viikinkosken kyynärpään rusto on murtunut, nilkat venähtäneet, nivelet menneet poikki, lonkat vaivanneet ja alaselkä kipuillut.

Ballerinan kroppa muuttuu paitsi loukkaantumisten myös iän myötä. Ura päättyy viimeistään 42-vuotiaana. Moni lähtee eläkkeelle jo sitä ennen.

Eläkkeellä Viikinkoski saa tanssia muualla kuin Pariisin oopperassa. Turvaa tuo eläke, joka on puolet palkasta. Viikinkoski aikoo valmistautua huolella, ettei tipu tyhjän päälle.

”Kävin jo balettiopettajankoulutuksen, koska minua kiinnostaa oppimani jakaminen.”

(Artikkeli jatkuu)

Lavalla purkautuva ylienergia

Nyt Viikinkoski tietää arvonsa l'Opéralla ja arvostaa tasapainoa. 

”Haluan tanssia klassista ja modernia mutta ilman rääkkäystä. Jos tanssin modernia neljä kuukautta, en voi heti sen jälkeen tanssia täydellä teholla kärkitossuilla. Nyt uskallan myöntää sen.”

Eikä tekninen osaaminen ole kaikki, vaikka se Viikinkosken mukaan nykyään virheellisesti korostuu esimerkiksi ballerinojen sosiaalisessa mediassa.

”Ei riitä, että osaa tehdä kymmeniä piruetteja videolle, sillä lavalla täytyy esittää koko baletti. Nuorena tanssin itsekin enemmän vahvuuksillani. Olen fyysisesti voimakas ja hypin helposti.” 

”Ei riitä, että osaa tehdä kymmeniä piruetteja videolle. Lavalla täytyy esittää koko baletti.”

Heinäkuisena iltana Pariisin kultainen, koristeellinen Opéra Garnier kuhisee ihmisiä. Pina Bauschin Barbe-Bleue-esitys on loppuunmyyty. Lava on täynnä kuivia lehtiä, ja kupolikatossa komeilee Marc Chagallin fresko.

Valot himmenevät. Pian Viikinkoski ilmestyy lavalle. Hän tanssii sen etuosaan viininpunaisessa mekossaan. Lavalla esiintyy tusina muita tanssijoita, puolet naisia ja puolet miehiä, niin tähtiä kuin kuorolaisia. On paljon toistoa ja hurjia, intensiivisiä tunteita.

Yhtäkkiä suomalaistanssija räjähtää nauruun. Kylmät väreet kulkevat ihoa pitkin, ja mieleen palautuvat Viikinkosken sanat. Sen, miten hän näyttämöllä kaivaa esiin ylienergian, jonka avulla voi tehdä asioita, joita ei olisi voinut kuvitellakaan. Ja sen, milloin hän tietää antaneensa kaiken: kun esityksen jälkeen veri maistuu suussa ja olo on lopen uupunut. Silloin yleisö on saanut kokea baletin kokonaisvaltaisesti. Ja silloin Viikinkoski tuntee olevansa vapaa. Siksi hän yhä tanssii.

Balettitanssija Ida Viikinkoski

Ida Viikinkoski (1995) aloitti baletin nelivuotiaana. Hyvinkäällä Constantino-balettikoulussa hän harjoitteli pliéitä tangolla ja opetteli, miten ”hissi menee alas ja ylös”.

Viikinkoski opiskeli Suomen kansallisoopperan ja -baletin balettioppilaitoksessa 9–16-vuotiaana ja vuodesta 2011 Pariisin oopperan balettikoulussa. 18-vuotiaana Viikinkoski sai kiinnityksen Pariisin oopperan baletin kuoroon ja nuoren lupauksen Prix AROP -palkinnon. Vuotta myöhemmin Viikinkoski ylennettiin coryphéeksi ja vuonna 2015 sujet’ksi.

Viikinkoski on tanssinut Rudolf Nurejevin Joutsenlammessa, Tuhkimossa, Don Quijotessa ja Bajadeerissa sekä Mats Ekin Carmenissa. Hän on tanssinut myös moderneissa baleteissa, kuten Pina Bauschin Kontakthofissa ja Barbe Bleuessä sekä Ohan Naharinin Decadencessa ja Sadeh21-baletissa. 

Yksi Viikinkosken mieleenpainuvimmista esityksistä on ollut yhdeksälle naistanssijalle tehty Hofesh Schechterin The Art of not Looking Back (2018), jossa piti tanssia lähes koko ajan 90 asteen pliéssä kuin ”sakeassa hunajassa” koreografin toiveesta.

Ullakkoasuntokoti sijaitsee Pariisissa Saint-Martinin kanavan varrella. Kattoikkunasta näkyy edellisen asukkaan hormiin kiinnittämä suojelusenkelipatsas.

Lue lisää Sulje