Swecon inspiroiva työntekijälupaus asettaa odotukset korkealle
Swecolla työntekijäkokemuksen kehittäminen on yhteinen asia. Kilpailukykyinen palkitsemiskokonaisuus on tärkeä tekijä henkilöstön sitouttamisessa ja kannustamisessa, sekä tärkeää on myös ilmapiiri ja yhteisöllisyyden edistäminen eri tavoin.

Sweco Finlandin henkilöstöjohtaja Sari Metsänen. Kuva: Sweco
Yrityskulttuuria kuvaava työntekijälupaus on tiivistetty yhteen lauseeseen Merkityksellisiä mahdollisuuksia, mutkattomassa ilmapiirissä, alan huippujen joukossa. Se kuvaa, mitä työntekijä voi odottaa työskentelyltä Swecolla. Odotukset on tietenkin myös lunastettava käytännön tasolla.
”Meidän työntekijälupauksessamme on kiteytetty jotain sellaista, mikä aidosti näkyy arjessa”, kertoo Sweco Finlandin henkilöstöjohtaja Sari Metsänen.
Kansainvälinen konserni suunnittelee tulevaisuuden kaupunkeja ja kestävää yhteiskuntaa. Muun muassa rakentamisen, teollisuuden, infran ja vastuullisuuden parissa työskentelee Euroopassa peräti 22 000 swecolaista, joista Suomessa noin 3 000.
Mittakaavaa kuvastaa se, että yhtiö on yksi maailman suurimmista arkkitehtitoimistoista.
”Merkityksellisyys tulee työstä itsestään – niistä projekteista, joilla me teemme tätä maailmaa kestävämmäksi. Mutkaton ilmapiiri tarkoittaa matalaa hierarkiaa, vaikka olemmekin iso yritys”, kuvailee Metsänen.
”Meillä on töissä alan huippuja ja siihen olemme halunneet panostaa”, lisää Metsänen.
Parhaiden osaajien houkuttelu ja sitouttaminen onkin monen asian summa. Palkitsemisen ja henkilöstöetujen kokonaisuus on tärkeä paketti, jota yritys kehittää ajassa koko ajan.
Yksi esimerkki työntekijälähtöisyydestä on eri paikkakunnilla sijaitsevien tiimien vapaamuotoisen virkistystoiminnan tukeminen. Siihen kuuluu henkilöstön järjestämänä esimerkiksi urheilutoimintaa ja kädentaitoihin liittyviä kursseja. Swecolla on myös henkilöstön kokoama kuoro, joka esiintyy yrityksen tilaisuuksissa.
Palkitsemisesta pitovoimaa
Henkilöstön viihtyvyys on selvästi tärkeä osa Swecon strategiaa. Siihen liittyviä mittareita henkilöstötyytyväisyydestä lähtövaihtuvuuteen seurataan tiiviisti. Palkitseminen on Metsäsen mukaan erittäin tärkeä osa kokonaisuutta.
”Palkitsemistamme ohjaa strategisten tavoitteiden saavuttaminen liiketoiminnoissa, se että löydämme tapoja kannustaa henkilöstöämme hyvään työsuoritukseen ja kannattavuuden parantamiseen”, kuvailee Sari Metsänen.
Henkilöstön sitouttaminen ja parhaiden osaajien rekrytointi on yritykselle tärkeä kilpailutekijä.
”Lisäksi kehitämme jatkuvasti palkitsemisen käytäntöjä, jotta varmistamme, että ne ovat oikeudenmukaisia ja rakentavat yhdenvertaisuutta”, Metsänen painottaa.
Vaikka Sweco on osa isoa kansainvälistä konsernia, yrityksessä huomioidaan paikallisuus vahvasti. Yrityksellä on Suomessa esimerkiksi oma palkkapolitiikkansa, joka mukailee konsernin mallia. Swecolla hiljattain perustetun palkkiorahaston tarkoituksena on myös osaltaan edistää henkilöstön sitoutumista yhtiöön.
Palkkiorahasto herätti kiinnostuksen
Koko henkilöstön tulospalkkiojärjestelmä on ollut Swecolla käytössä jo pitkään. Palkkiorahasto nähdään yrityksessä tärkeänä lisänä kilpailukykyiseen palkitsemisen kokonaisuuteen.
”Näimme palkkiorahaston henkilöstölle houkuttelevana mallina, joka on tärkeä osa palkitsemisen kokonaisuutta. Se antaa mahdollisuuden tulospalkkion maksamiseen joko kokonaan tai osittain rahastoinnin kautta”, kertoo Metsänen.
Henkilöstö otti uuden mallin lanseerauksen vastaan positiivisesti ja kiinnostuksella. Ensimmäiset tulospalkkiot maksetaan swecolaisille palkkiorahastoon tänä keväänä.
”Iso osa meidän henkilöstöstämme rahastoi mahdollisen tulospalkkionsa osittain tai kokonaan,” iloitsee Metsänen.
Palkkiorahaston käyttöönottoa pohtiville Metsäsellä on tärkeä konkreettinen vinkki.
”Viestintä henkilöstölle on tosi tärkeää, jotta kaikki ymmärtävät, mistä on kyse ja mitä hyötyä palkkiorahastosta on. Se vaikuttaa suoraan siihen, miten innokkaasti henkilöstö haluaa lähteä rahastoimaan palkkioitaan”, analysoi Metsänen.
”Kun henkilöstö lähtee hyödyntämään tulospalkkioiden rahastoimismahdollisuutta, hyöty tulee yksittäiselle työntekijälle, mutta myös kilpailuetuna koko yritykselle.”
Tulevaisuuteen Metsänen katsoo innolla ja uteliaisuudella.
”Olemme rahaston kanssa vasta alussa ja tämä on yhtä vuotta pidemmän aikavälin asia. Aika kun taitaa olla sijoittajan paras ystävä”, summaa Metsänen.
24.3.2025
24.3.2025
-
Palkitseminen ja palkka
Lisäeläke motivoi nuorta osaajaa
-
Palkitseminen ja palkka
Millaisilla taustoilla pörssiyhtiöt valitsevat jäseniä hallituksiinsa?
TILAA UUTISKIRJE
Mitä markkinoilla tapahtuu ja miksi?
Lue Mandatumin uutiskirjeestä kiinnostavimmat artikkelit taloudesta ja sijoittamisen eri tavoista, sekä uudista näkökulmiasi työelämästä, yritysmaailmasta ja arjen riskeihin varautumisesta.