Fearless Finns: Ensilumilla

Mandatumin kumppani - alppihiihdon, freeskin ja kumparelaskun maajoukkue Fearless Finns - kirjoittaa kauden aikana viikottaista Fearless Finns -blogia Mandatumin verkkosivuilla. Blogissaan urheilijat kertovat kilpailuista, harjoituksista ja huippu-urheilijan elämästä. Kaiken taustalla on maajoukkueen periksiantamattomuus, kyky uusiutua, ja polttava halu pitää kiinni tavoitteista.

Viime maaliskuussa loukkasin polveni kauden viimeisessä kisassa Jenkeissä: ACL ja MCL menivät poikki ja kausi loppui siihen. Lensin sitten samana päivänä kotiin ja edessä oli leikkaus sekä todella pitkä kuntoutus, mitä minun urallani en ollut vielä kokenut. Leikkauksesta on nyt kulunut melkein kahdeksan kuukautta ja pääsin viime viikolla ensimmäistä kertaa testaamaan, miltä se laskettelu nyt tuntuu uudella polvella.

Viikko alkoi, miten se on yleensäkin alkanut, eli perus treeniohjelman noudattamisella. Maanantaina kahdet treenit: aamusta hyppyjä ja tasapainoa, illasta tukiharjoituksia sekä intervallit ja tiistaina taas oli luvassa voimatreeni. Keskiviikkona kävin aamusta Urhean telinevoimistelijoiden trampoliinilla hyppimässä sekä tekemässä coretreenin ja illalla oli luvassa peruskestävyystreeni. Torstaina herätyskello soi 4:30 aamulla ja ei muuta kuin auton rattiin ja nokka kohti Rukaa.

Sovittiin valmentajan kanssa, että käydään trampoliinilla, jotta voidaan suunnitella ja käydä läpi uusi treeniohjelma. Kun varattavia aikoja ei ollut hirveästi saatavilla niin ainoa, mahdollinen oli heti, kun saavun Kuusamoon. Aika kankea fiilis oli noin yhdeksän tunnin ajomatkan jälkeen mennä trampoliinille, mutta hyvän alkulämmittelyn jälkeen pysty hyppimään ihan hyvin. Trampoliinin jälkeen kaupan kautta Rukalle ja aika nopeasti nukkumaan.

(Artikkeli jatkuu)

Ensimmäinen mäkipäivä

Perjantaina oli ensimmäinen mäkipäivä. Herättyäni söin aamupalan, vedin kamppeet niskaan ja kävelin mäkeen. Oli outo tunne kävellä taas monot jalassa jäistä asvalttia pitkin, mutta jotenkin samalla tuli hyvä tunne. Hisseillä olin vähän ennen kuin ne aukesivat ja vedin alkulämmittelyt siinä. Hieman alkoi jännittää, kun skannasin itseni porteista hissiin, ylhäällä laitoin monot kireämmälle ja lähdin laskemaan. Muutaman kivuttoman käännöksen jälkeen eturinteessä tajusin, että tämähän menee jo aika hyvin, laskutekniikka oli vielä muistissa ja osasihan sitä vielä lasketella. Aikahan
siinä meni nopeasti, kun hauskaa oli. Mäen jälkeen pikaisesti lounas naaman, pikku levot ja puntille. Illan hämärtyessä mentiin taas mäkeen. Toisella mäkisessarilla ei tarvinnut edes hirveästi polvea miettiä, mutta laskin kuitenkin maltillisesti. Mäen jälkeen oli mukava mennä kämpille, ja nukkumaan mentäessä uni tuli heti!

Lauantaina oli samanlainen päivä tiedossa, niin paljon laskua kuin vaan keho jaksaa. Aamusta taas heti ekojen joukossa mäkeen. Kuulokkeet korvilla, hyvä musiikki soidessa laskin Rukan kaikki auki olevat mäet läpi. Iltapäivällä taas lounaan kautta salille ja illalla taas mäkeen. Pääsin myös kuvaamaan muita maajoukkuelaisia, niin ei harmittanut, etten itse päässyt hyppimään hyppyreitä, kun tunsin olevani hyödyksi. Illalla päästiin katsomaan Ruka Parkin 30-vuotis juhlaelokuvaa ja sen jälkeen nopeasti nukkumaan, koska heti aamulla oli taas edessä pitkä ajomatka. Sunnuntaina auton rattiin ja kotia päin.

Oli kyllä mukavaa päästä taas suksien päälle ja vielä mukavampaa oli
se, että polveen ei sattunut laskiessa.

Maltillista kuntoutusta

Tästä kausi jatkuu sitten Helsingistä päin: vielä on kuntoutus hieman kesken ja salilla saan käydä säännöllisesti. Toivottavasti vielä joulukuun puolella pääsen taas käymään lumella, mutta näillä näkymin ainakin tammikuun puolella olisi tarkoitus lähteä Sveitsin Laaxiin laskemaan vähän pidempää rinnettä.

Hyvää loppuvuotta!

T. Jon

Instagram: @jonsallinen