Fearless Finns: Ensimmäiset maailmancup-voitot

Mandatumin kumppani - alppihiihdon, freeskin ja kumparelaskun maajoukkue Fearless Finns - kirjoittaa kauden aikana viikottaista Fearless Finns -blogia Mandatumin verkkosivuilla. Blogissaan urheilijat kertovat kilpailuista, harjoituksista ja huippu-urheilijan elämästä. Kaiken taustalla on maajoukkueen periksiantamattomuus, kyky uusiutua, ja polttava halu pitää kiinni tavoitteista.

Moikka,

Takana on kuuden viikon intensiivinen kilpailureissu ja kauden pääkilpailut, joten nyt kotimatkalla on sopiva hetki koota blogiin vähän ajatuksia ja kerrata viime viikkojen tapahtumia.

Vuosi vaihtui tuttuun tapaan Levillä harjoittelun merkeissä. 3. tammikuuta pakattiin auto täyteen ja illalla suunnattiin nokka kohti Keski-Eurooppaa, määränpää 3200 kilometrin päässä. Ensimmäinen yö meni Uumajassa, toinen Tanskan ja Saksan rajalla ja päivät autossa istuessa. Sveitsin St. Moritziin saavuttiin lopulta 5. tammikuuta kaksi ja puoli päivää myöhemmin.

St. Moritzissa oli edessä kauden ensimmäiset kilpailut. Maailmancup-kausi alkoi jo joulukuussa, mutta valitettavasti en päässyt silloin osallistumaan. Selkäydinvammani altistaa jalkojani painehaavoille, ja marraskuussa yhdestä pääsi leviämään ruusuinfektio, joka vaati antibioottihoidon ja sotki harjoitus- ja kilpailusuunnitelmia. Jouluaattona infektio uusiutui ja jouduin Kittilän terveysasemalle vuorokaudeksi antibioottitiputukseen. Onneksi hoito aloitettiin nopeasti, joten yleisvointini pysyi hyvänä ja infektio hallinnassa. Haasteita oli siis riittänyt uuden vuoden alla, mutta olin todella iloinen, kun pääsin tammikuussa lopulta avaamaan kilpailukauteni.

Mainio aloitus kisakaudelle

St. Moritzissa oli täydelliset olosuhteet suurpujotteluun – auringonpaistetta, pakkasta, kova grippipinta ja mukava kumpuileva rinne. Laskeminen tuntui hyvältä, ja voitin molemmat kilpailut. Nämä olivat ensimmäiset maailmancupin voittoni. Voittoa enemmän taisin iloita Gruyére-juustosta, joka voittajalle näissä kisoissa aina jaetaan. Siitä olin ehtinyt jo pari vuotta haaveilla.

Sveitsistä matka jatkui Italiaan Bardonecchiaan, jossa järjestettiin korkeakouluopiskelijoiden Universiadit. Tapahtuma avajaisseremonioineen oli hieno ja erilainen kokemus. En ollut aikaisemmin ollut vielä vastaavanlaisissa kilpailuissa, joten oli hienoa, että paralajit olivat nyt ensimmäistä kertaa mukana. Sain olla osana Suomen joukkuetta ja nähdä myös muiden lajien edustajien kilpailusuorituksia. Bardonecchiassa sain monta hyvää harjoituspäivää ja jatkoin hyvää suurpujottelulaskemista voittamalla Universiadi-kultaa 18. tammikuuta. Universiadien teemaan sopien kirjoitin reissusta myös yhden tentin ja sain vähän edistettyä opintojani.

Pujottelussa petrattavaa

Kilpailupäivän jälkeen piti jälleen pakata auto ja siirtyä heti seuraavalle kilpailupaikalle. Maailmancup jatkui Saksan Schwarzwaldissa jo 21.–23. tammikuuta kolmella pujottelukilpailulla. Kilpailut olivat omalta osaltani aika katastrofaaliset, eikä oma luottamus laskuun riittänyt jyrkässä rinteessä.

Kolmen viikon intensiivisen kilpailujakson jälkeen ajettiin Italiaan Dobbiacoon parin viikon treenipätkälle. Etenkin pujottelu meni paljon eteenpäin ja huomasin, että jokaisella harjoituspäivällä oli suuri merkitys, kun alkukaudesta niitä oli kertynyt aiottua vähemmän. Oli myös ilo nähdä muita suomalaisia, eli C-joukkueen tyttöjä ja siskoani Nannaa, joka viettää koko alkuvuoden alueella.

Kärki on tavoitettavissa

Reissu huipentui MM-kilpailuihin Mariborissa, Sloveniassa. Useampi viikko jännitettiin, että voidaanko kilpailuja edes järjestää heikon lumitilanteen vuoksi, mutta lopulta saatiin laskettua suurpujottelu 8. ja pujottelu 11. helmikuuta. Molemmissa sijoituin viidenneksi.

Suurpujottelussa jouduin laskemaan uudella suksella, sillä molemmat lempisukseni hajosivat kiveniskuihin Bardonecchiassa. Lasku ei kulkenut halutulla tavalla, ja olin suorituksiini pettynyt. Pujottelussa puolestaan laskin parasta laskuani, mitä olen koskaan kilpailuissa laskenut. Lopputuloksissa aikaeroni voittajaan oli selkeästi pienempi kuin esimerkiksi Saksan MC-kilpailuissa, mutta valitettavasti liian pidätteleväisen ensimmäisen laskun jälkeen jäin noin 1,5 sekuntia mitalista.

Taso MM-kilpailuissa oli todella kova ja kaikki laskivat selkeästi parastaan. Oli ilo huomata, että vauhtia löytyy minullakin, kun treenien tason saa vietyä kilpailuihin. Olin ensimmäistä kertaa kiinalaisten ja japanilaisten kanssa samalla lähtöviiksellä, joten tämä oli hyvä mittari ajatellen myös ensi kauden päätavoitetta, paralympialaisia.

Kotiin opiskelemaan

Loppuun täytyy kiittää isääni, joka oli reissussa taas mukana – kantoi varusteet, kannusti kisoissa, mahdollisti harjoittelut kilpailuiden välissä, huolsi sukset ja ajoi paikasta toiseen yhteensä 9 000 kilometriä. Ilman häntä eivät nämä reissut olisi mahdollisia! Eilisen pujottelukilpailun jälkeen ajettiin Mariborista Varsovaan yöksi, ja matka jatkui aamulla kohti Tallinnaa. Matkan viimeiset 2 000 kilometriä on täytynyt taittaa puoleentoista päivään, jotta tänään päästään vielä päivän viimeisellä laivalla Helsinkiin.

Kotia ja omaa sänkyä olen jo ehtinyt kaivata, kotona odottavia koulutehtäviä ja kandidaatintutkielmaa vähän vähemmän. Nekin on jossain välissä kuitenkin tehtävä, jos tänä keväänä mielii Hankenilta kandiksi valmistua.

Kauden viimeiset kilpailut ja maailmancupin finaalit lasketaan Veysonnazissa 20.–25. maaliskuuta, joten Levin treenirinteet kutsuvat taas pian.

Aurinkoisia talvilomapäiviä kaikille!
- Nette