Fearless Finns: Kehitystä hypyissä
Talvikausi on vienyt kumparelaskija Aleksi Kaislaa Rukalta Jyväskylän kautta Italiaan. Nyt edessä on vielä suomenmestaruuskilpailut Levillä.

Kuvat: Ski Sport Finland
Mandatumin kumppani - alppihiihdon, freeskin ja kumparelaskun maajoukkue Fearless Finns - kirjoittaa kauden aikana viikottaista Fearless Finns -blogia Mandatumin verkkosivuilla. Blogissaan urheilijat kertovat kilpailuista, harjoituksista ja huippu-urheilijan elämästä. Kaiken taustalla on maajoukkueen periksiantamattomuus, kyky uusiutua, ja polttava halu pitää kiinni tavoitteista.
Moi!
Kuluva kausi on pyörinyt minulla pääosin harjoittelun, koulunkäynnin ja töiden parissa. Vaikka opiskelu ja työt ovat vieneet paljon aikaan, olen kuitenkin saanut harjoiteltua hyvin ja kehitystä on saatu aikaan etenkin hypyissä.
Laskukausi lähti omalta osaltani käyntiin lokakuussa Levillä. Siellä pääsin saman tien harjoittelemaan kesällä hiottuja hyppyjä, ja sain lisättyä uudet hypyt melko nopeasti kokonaisiin laskusuorituksiin mukaan.
Levin jälkeen pääsin seuraavan kerran lumelle marraskuussa Rukalla. Siellä harjoittelimme poikkeuksellisesti Pessarin rinteessä Battery Runin sijaan lumenpuutteen takia. Pessarin kumpareikko antoi kuitenkin hyvän mahdollisuuden harjoitella Rukan maailmancupin avausta varten. Maailmancup-suoritus oli onnistunut. Tavoitteena oli saada ehjä kisasuoritus, ja tavoitteeseen päästiin.
Vuoden vaihteen jälkeen kävin jälleen leirillä Rukalla. Siellä pääpaino oli harjoitella siistejä kisakokonaisia Bardonecchian korkeakouluopiskelijoiden Universiadi-kisoja varten. Universiadi-kisat eivät menneet niin hyvin kuin olin itse ajatellut, mutta reissu oli kuitenkin erittäin hieno kokemus.
Tammikuun lopussa pääsin vihdoin harjoittelemaan kotimäkeen Laajavuoreen sekä korkkaaman Eurooppa cup -kilpailut, jotka menivät ihan hyvin.
Kisakaudesta on enää jäljellä huhtikuun lopussa SM-kisat, jotka järjestetään Levillä. Nyt on hyvin aikaa tehdä vielä viimeiset korjaukset laskuihin ja hyppyihin. Sitten lähdetään täydellä teholla kauden viimeisiin kisoihin.
Kiitos kun luit blogini!
Hyvää kevättä,
Aleksi
21.3.2025
21.3.2025
-
Fearless Finns
Fearless Finns: Hyvää harjoitusvirettä
-
Fearless Finns
Fearless Finns: Kapuloita rattaisiin
-
Fearless Finns
Fearless Finns: Hienoja ja huonoja hetkiä
TILAA UUTISKIRJE
Mitä markkinoilla tapahtuu ja miksi?
Lue Mandatumin uutiskirjeestä kiinnostavimmat artikkelit taloudesta ja sijoittamisen eri tavoista, sekä uudista näkökulmiasi työelämästä, yritysmaailmasta ja arjen riskeihin varautumisesta.