Markkinakatsaus 9.12.2024: Kuinka käy korkokehityksen?

Yhdysvalloissa talous jatkaa kasvuaan, eikä inflaatio ota kunnolla laskeakseen, mikä vähentää myös maan keskuspankin tilaa laskea korkojaan. Euroopan keskuspankilta puolestaan odotetaan ripeää koronlaskutahtia myös ensi vuodelle.

Markkinakatsaus

Talouskasvunäkymät Euroopassa ja Yhdysvalloissa ovat haarautuneet. Yhdysvalloissa talous on jatkanut vahvaa kehitystään, eikä inflaatio näytä merkittäviä heikentymisen merkkejä. Euroopassa kasvunäkymät ovat puolestaan olleet jo pitkään Yhdysvaltoja vaisumpia.

Tällä hetkellä päänvaivaa Euroopan talouskasvulle aiheuttaa erityisesti haasteissa oleva teollisuussektori – esimerkiksi autoteollisuus, jonka vaikeudet heijastuvat alihankkijoiden kautta laajemmalle. Lisäksi Kiinassa talouskasvu on ollut heikompaa, mikä vähentää myös Euroopasta toimitettavien investointihyödykkeiden kysyntää. Nyt odotetaan myös Yhdysvalloissa tammikuussa virkaan astuvan republikaanipresidentti Donald Trumpin uhkailemia tuontitulleja, jotka voisivat heikentää Euroopan tilannetta entisestään.

Lisäksi Euroopassa markkinoita huolestuttaa poliittinen epävarmuus. Ranskassa hallitus kaatui viime viikolla ja myös Saksassa liittokansleri Olaf Scholzin hallitus on kompuroimassa sisäisiin ristiriitoihinsa.

Jakautuneilla osakemarkkinoilla

Viime aikoina osakemarkkinat ovat jakautuneet vahvasti eri maantieteellisillä alueilla, eikä osakemarkkinoista tällä hetkellä voida juurikaan puhua yhtenä kokonaisuutena.

Yhdysvaltojen osakemarkkina on menestynyt vahvasti, ja myös Japanissa on nähty viime aikoina positiivista kehitystä. Muualla meno on puolestaan ollut epätasaisempaa, ja etenkin Euroopassa ja kehittyvillä markkinoilla tilanne on ollut vaisu.

Tällä hetkellä Yhdysvaltain osakemarkkina vaikuttaa haastavasti hinnoitellulta. Vahvan osakemarkkinan taustalla on teknologiayhtiöiden arvostustason nousu, joka nostaa maan koko osakemarkkinaa huomattavasti. Kurssinousu ei siis ole perustunut vain tuloskasvuun, vaikka tulokset ovatkin parantuneet.

Samalla dollari on vahvistunut selkeästi suhteessa euroon ja muihin keskeisiin valuuttapareihinsa. Taustalla vaikuttavat vahvasti markkinoilla vallitsevat odotukset siitä, että Trumpin politiikka tulee mahdollisesti olemaan inflaatiota kiihdyttävää.

Tämä on puolestaan heijastunut myös korkomarkkinoille. Yhdysvalloissa korot ovat pysytelleet korkealla, kun puolestaan Euroopassa korot ovat olleet laskusuunnassa.

Eriävät korkotarinat

Talouskasvun lisäksi Yhdysvaltojen ja Euroopan tiet eriävät myös ohjauskorkojen kehityksessä. Euroopan keskuspankki EKP pitää seuraavan korkokokouksensa torstaina 12.12. Markkinat odottavat EKP:lta jälleen yhden pykälän koronlaskua, joka on hinnoiteltu jo lähes täysin varmaksi. Inflaatio euroalueella on painunut jo lähelle keskuspankin tavoitetta ja kasvunäkymät heikentyneet, mikä antaa keskuspankille mahdollisuuksia löysätä rahapolitiikkaansa.

Yhdysvaltojen keskuspankki Fed puolestaan kokoustaa keskiviikkona 18.12. Markkinat pitävät koronlaskua todennäköisenä, mutta eivät varmana. Yhdysvaltojen vahva talouskasvu yhdistettynä Trumpin hallinnon ennakoituihin toimiin lisäävät inflaatiopainetta ja vähentävät keskuspankin mahdollisuuksia koronlaskuihin.

EKP:lle hinnoitellaan myös ensi vuodelle ripeää koronlaskutahtia. Markkinat hinnoittelevat EKP:lle tällä hetkellä ensi vuoden syyskuuhun mennessä peräti kuuden pykälän eli 1,5 prosenttiyksikön ohjauskoron laskua. Yhdysvaltojen Fedin osalta markkinat odottavat puolestaan maltillisempaa hinnoittelupolkua. Syyskuuhun mennessä Fedille hinnoitellaankin tällä hetkellä 2–3 koronlaskua.

Mandatumin markkinakatsaus jää joulutauolle ja palaa jälleen tiistaina 14.1.2025.

Viikon markkinaindikaattorit

Ti 10.12. Saksa Inflaatio (v/v) Marraskuu 2.2 %
Ke 11.12. USA Pohjainflaatio (v/v) Marraskuu 3.3 %
To 12.12. Euroalue Keskuspankin korkopäätös Joulukuu 3.25 %
Pe 13.12. Euroalue Teollisuustuotanto (v/v) Lokakuu -2.8 %
Lähde: Bloomberg        
 

Mikään tässä esitetty ei ole eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi tai kehotukseksi merkitä, ostaa tai myydä arvopapereita. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään tutustua huolellisesti rahoitusvälineistä annettuihin tietoihin ja ymmärtää niihin liittyvät riskit. Sijoittajan tulee perustaa päätöksensä omaan arvioonsa, tavoitteisiinsa ja taloudelliseen tilanteeseensa. Sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä. Rahoitusvälineiden arvo voi nousta tai laskea. Rahoitusvälineiden tuottojen historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta tuotosta.

10.12.2024

Markkinakatsaus

TILAA UUTISKIRJE

Mitä markkinoilla tapahtuu ja miksi? 
Lue Mandatumin uutiskirjeestä kiinnostavimmat artikkelit taloudesta ja sijoittamisen eri tavoista, sekä uudista näkökulmiasi työelämästä, yritysmaailmasta ja arjen riskeihin varautumisesta.