Palkitsemisen asiantuntijapalveluihin erikoistunut Innova Palvelut Oy ja HR-järjestelmiä tarjoava Sympa Oy ovat kehittäneet yhdessä digitaalisen pilvipalvelun helpottamaan tulospalkkioiden hallinnointia.
"Suomessa hyödynnetään tulospalkkausta laajalti. Tulospalkkaus kiinnostaa yrityksiä ja julkisen sektorin työnantajia, koska sen avulla voidaan ohjata työtä organisaation tavoitteiden suuntaan ja saada aikaan todellisia tulosvaikutuksia", Innovan toimitusjohtaja Jani Mikkola kertoo. "Monissa organisaatioissa tulospalkkiojärjestelmiä hallinnoidaan kuitenkin edelleen käsin, mikä vie valtavasti aikaa ja resursseja."
Sympa HR Bonus -pilvipalvelu on reaaliaikainen järjestelmä, jonka avulla tulospalkkioihin liittyviä tavoite- ja toteumatietoja voidaan kätevästi hallinnoida ja raportoida. Sitä voivat käyttää niin yrityksen johto ja henkilöstöhallinto kuin esimiehet ja työntekijät.
"Kun palkitsemisen hallinnointiin käytettävä aika vähenee, tehostuu toimintaa entisestään. Palvelun avulla työn tavoitteista ja palkitsemiskriteereistä voidaan myös viestiä henkilöstölle entistä paremmin", Mikkola korostaa.
"Haluamme tarjota työnantajille kokonaisvaltaisia palkitsemisen ratkaisuja. Toimiva tulospalkkiojärjestelmä pitää sisällään myös työkalut, joiden avulla järjestelmän hallinnointi on kevyttä ja tehokasta. Sympa HR Bonus on nopea ottaa käyttöön, ja sen etuna ovat lisäksi erittäin edulliset ylläpitokustannukset", Mikkola sanoo.
Innovan palkitsemisen asiantuntijat auttavat Sympa HR Bonus -järjestelmän käyttöönotossa ja järjestelmän työnantajakohtaisten määrittelyjen luomisessa. Sympa hoitaa pilvipalvelun ylläpidon sekä järjestelmän tukipalvelut.
Lisätiedot
Innova
Innovan toimitusjohtaja Jani Mikkola, jani.mikkola@innova.fi, p. 050 577 9444
Innovan palkitsemisen asiantuntijapalveluiden liiketoimintajohtaja Anna Ylikorkala, anna.ylikorkala@innova.fi, p. 050 381 9774
Mandatum Lifen markkinointi- ja viestintäjohtaja Niina Riihelä, niina.riihela@mandatumlife.fi, p. 040 728 1548
Innova on palkitsemisen ja eläkeasioiden ammattilainen sekä Suomen johtava henkilöstörahastojen asiantuntija. Innova palvelee yrityksiä, julkishallintoa, henkilöstörahastoja sekä eläkesäätiöitä ja -kassoja yli 30 asiantuntijan voimin. Innovan palkitsemisen asiantuntijat ovat rakentaneet palkkaus- ja palkitsemisjärjestelmiä satoihin suomalaisiin organisaatioihin. Innova on Mandatum Lifen tytäryhtiö. www.mandatumlife.fi/innova
Sympa
Myynti- ja markkinointijohtaja Petri Lankinen, petri.lankinen@sympa.fi, p. 044 300 3039
Sympa Oy on voimakkaasti kasvava, kansainvälisesti toimiva suomalainen perheyritys. Sympa tuottaa globaalia HR-järjestelmää pilvipalveluna sekä järjestelmää tukevia asiantuntijapalveluita. Sympa on Microsoft Silver Partner Independent Software Vendor, jonka HR-järjestelmää käyttää jo yli 100 000 käyttäjää 50 eri maassa. Sympa on noteerattu Deloitten nopeimmin kasvavien teknologiayritysten listalla jo useana vuonna sekä Suomessa että Euroopassa. www.sympa.fi
Näytä kaikki tiedotteet ja uutiset